Ajattelin nyt, kun vielä kaikki on tuoreessa muistissa, kerrata asiat alusta lähtien ihan itselleni muistiin ja jos joku joskus etsii tietoa asiasta niin saa lukea yhden kokonaisen kertomuksen.
Aloitetaanpa ihan alusta eli viime keväästä, jolloin annoimme toiselle lapselle luvan tulla. Keväällä olin kovin stressaantunut gradun teosta ja deadlineista, joten kroppa ei oikein aina toiminut ja ovulaatio lykkääntyi tai jäi välistäkin joskus. Sehän nyt on normaalia joskus muutenkin. Kierto siis välillä venyi ja toiveet nousi, mutta testit näytti negaa. Koitin myös parissa kierrossa metsästää ovista tikuilla, mutta toisella kertaa en löytänyt sitä ollenkaan ja toisella kertaa taisin bongata, vaikka testi ei ihan vielä ollut kontrollin vahvuinen. En sillä kertaa ehtinyt testata toista kertaa samana päivänä kun oltiin reissussa. Nämä metsästykset kuitenkin stressasivat minua lisää, joten päätin olla tilaamatta lisää testejä. Kiertoni on normaalisti noin 34 päivää, mihin se on tasaantunut pikku hiljaa viime syksystä lähtien. Synnytyksen jälkeen olen alkanut tuntemaan myös ovulaation aika selkeästi. Ennen luulin oireita vain suolistoperäisiksi tai muiksi vatsavaivoiksi, mutta jossain kohtaa kalenterin kanssa asiaa pohtiessani huomasin niiden sijoittuvan aikalailla 14 vuorokautta ennen menkkoja. Pisimmillään keväällä luultavasti ovuloimaton kierto venyi kuitenkin 44 päivään. Tämän mukaan elin myös kesäkuussa juhannuksena alkanutta kiertoa.
Viimeiset kuukautiset minulla alkoivat 19.6. eli juhannuksena mökillä. Hyvin selkeät ovistuntemukset olivat 14.7. tiistaina. Silloin oli jo kp26 eli ovis oli normaalista myöhässä ainakin viisi päivää. Luultavasti viikonlopun reissun takia, jota olin ehkä stressannut. Oviksen aikaan satuimme olemaan taas mökillä, kun miehellä oli viikon loma. Seksiä oli maanantaina ja keskiviikkona. Tämän jälkeen oli ainakin viikon tauko (ellei pidempään). Sen takia tiedän, että hedelmöittyminen on tapahtunut tuon tiistain jälkeen muutaman päivän sisällä. Ensimmäisen heikon positiivisen testin tein maanantaina 27.7. eli tuntemuksieni mukaan dpo 13. Testi oli davidin herkkä liuskatesti. Sellaisen teinkin sitten joka aamu torstaihin saakka. Viiva ei testissä hirveästi vahvistunut tuon neljän päivän aikana ja ensimmäinen huoleni alkoi jo siitä. Sitä hieman lievensi myös torstaina aamulla tehty CB digi, joka näytti raskaana 2-3. Tämä 2-3 viikkoa hedelmöittymisestä tukee myös omia ovulaatiotuntemuksiani. Testiä seuraavalla viikolla kävin neuvolassa ja sain ajan varhaisultraan 18.8., koska kuukautisten perusteella viikkoja tietenkin olisi ollut enemmän, mutta itse tiesin ettei vielä niin pitkällä oltu. Ultran tarkoitus oli siis varmistaa viikot, jotta menen oikeaan aikaa np-ultraan. Sen viikon aikana kun testin tein ja seuraavalla viikolla oireita oli jonkin verran. Hengästyin pari kertaa vain pienestä liikkumisestä, pari kertaa tuli äkisti huono olo ja heikotus, rinnat/nännit olivat kipeät ja oli menkkamaisia kramppeja. Kaikki ihan normaalia ja tuttuja ekasta raskaudesta. Tuon kahden viikon jälkeen oireet kuitenkin alkoivat laantua. Aloin huolestua enemmän ja miettiä haaleita viivoja teisteissä ja sekin oli kummallista, että seksiäkin teki mieli eikä limakalvot olleet kuivat niin kuin viimeksi raskaana, jolloin ei juuri mieli tehnyt ainakaan alkuvaiheessa. Aloin valmistautua huonoihin uutisiin ultrassa. Puhuin asiasta miehellekin ja kirjoitin tänne.
18.8. lähdin ultraan, yksin. Silloin olisi omien laskujeni mukaan ollut viikkoja tasan 7 tai ainakin 6+jotain. Tätä myöhempi hedelmöittyminen ei ole mahdollista, koska ei ole ollut seksiä ja digi näytti jo vajaa kolme viikkoa takaperin jo 2-3. Menkkojen mukaan laskettuna jo 8+4. Ultrassa ei näkynyt mitään. Vain tyhjä raskauspussi (tämä lääkäri puhui ruskuaispussista, mutta polin epikriisissä lukee raskauspussi). Sain lähetteen keskussairaalaan naistentautien- ja äitiyspoliklinikalle. Ajattelin, että menee varmasti seuraavaan viikkoon ennen kuin ajan saan, mutta jo keskiviikkona sieltä soitettiin ja sain peruutusajan torstaille iltapäivään. Nuo kaksi päivää olivat ehkä tähän astisen elämäni kamalampia. Etsin toivon rippeitä, mietin ja googlasin, mutta tiesin koko ajan ettei toivoa ollut. Itkin ja valvoin ja pyöriskelin yöt enkä saanut syötyä mitään, kun voin fyysisesti pahoin. Torstaina polilla lääkäri totesi saman saman asian uudessa ultrassa. Ei elämää, vain tyhjä raskauspussi läpimitaltaa vain 9mm. Pelkän alkion olisi jo pitänyt noilla viikoilla olla lähes tuon kokoinen. Päädyttiin sitten lääkkelliseen tyhjennykseen. Keskustelimme lääkärin kanssa jonkin aikaa vaihtoehdoista, koska olen niin hirveän kipupelkoinen (liittyy erityisesti synnytyskipupelkoon), mutta lopulta suostuin tuohon kohdulle lempeämpään lääkevaihtoehtoon. Kaavinnan jälkeen olisi ollut pakko odottaa seuraaviin kuukautisiin yrittämistä.
Polin suunnitelman mukaan otin keltarauhasen toiminnan lopettavan ja kohdunsuuta pehmentävän Mifegynen perjantaina. Siitä ei tullut mitään oireita, vaikka ohjeessa luki, että saattaa tulla pahoinvointia ja vatsakramppeja. Mifegyne ei yleensä aloita kunnon vuotoa ja tyhjentymistä, mutta omalla kohdallani näin kävi. Lauantai-iltana alkoi ensin lievä vuoto ja muutaman tunnin päästä hanat aukesivat oikein kunnolla. Vuotoa tuli välillä lorahtamassa koko iso side täyteen ja joukossa oli kaikenlaista klönttiä ja hyytymää. Yöksi vuoto taas himmasi ja sunnuntaina tuli vain jonkin verran. Kuukautismaisia kipuja oli myös koko vuodon ajan. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin kipeämpiin menkkakramppeihin, jotka muistuttivat jo hieman minisupistuksia. Pohdin särkylääkkeen ottamista, mutta pienen vessassa istuskelun jälkeen kun tuli isompi joku köntsä, jonka tulkitsin istukaksi, kivut helpottivat.
Maanantaina aamulla suuntasin taas polille. Vaadin ensin päästä ultraan enkä suostunut ottamaan tyhjennykseen käytettäviä cytotecejä ennen kuin oltiin todettu, että onko enää mitään tyhjennettävää. Pelkäsin edelleen lääkkeiden aiheuttamia helvetillisiä kipuja, sillä olin lukenut niistä niin paljon. Kohtu olikin tyhjentynyt mukavasti ja enää oli kohdunkaulassa jotain tulossa. Lääkäri kuitenkin suositteli edelleen ottamaan edes kaksi cytoteciä varmistamaan ettei mitään jäisi, koska tuulimunat ovat kuulemma sitkeämpi irrottamaan kaikki kalvot ym. Hyvin pitkin hampain sitten suostuin. Sain kipulääkkeiksi panacodin sekä burana 600mg. Puolen tunnin päästä otin kaksi cytoteciä suun kautta ja vielä toisen panacodin. Kahden tunnin odottelun jälkeen ei ollut tapahtunut mitään. Ei tullut vuotoa enempää kuin ennen lääkkeiden ottoa enkä tuntenut yhtään kipua missään vaiheessa. Pääsinkin sitten lähtemään kotiin. Kuukautisten ekan päivän tyyppistä runsaampaa vuotoa tuli pari päivää, mutta jo torstaina vuoto väheni tuhruiluksi, paitsi illalla vähän kipristeli mahaa ja tuli vielä jotakin. La-su välisenä yönä jotain tuhrua sekä maanantain kuntosalilla rehkiessä jotain pientä. Kaikkiaan voisi sanoa, että kokonaisuudessa tuhrut mukaan lukien vuoto kesti 10 päivää ja tässäkin välissä oli jo vuodottomia päiviä. 11 päivää vuodon alkamisesta virtsatestiin tuli vielä haalea viiva, mutta tänään aamulla eli 16 päivää vuodon alkamisesta edes herkkään tikkuun ei tullu enää haamua. Se oli täysin puhdan nega, vaikka mistä kulmasta olisi katsonut. Kävin tänään vielä kuitenkin veritestissä ja onkin jännä nähdä, mitä se antaa tulokseksi. Ei hormonia voi paljon enää veressäkään olla, koska sitä ei virtsaankaan erity. Nyt alkaakin oviksen odottelu. Hieman on alkanut olemaan merkkejä ilmassa. Valkovuoto on lisääntynyt, mutta ei ole vielä muuttunut läpinäkyväksi ovislimaksi. En pidä ollenkaan mahdottomana, että kroppa olisi palannut nyt aika nopeasti normaaliin kiertoon. Jos tyhjennysvuoto lasketaan kierron alkamiseksi niin sen mukaan ovis voisi olla loppu viikolla. Mieliteotkin ovat alkaneet siihen suuntaan jo liikkumaan. Toivon nyt vain kovasti, että bongaan sen oviksen ja pääsemme sen hyödyntämään, että olisi edes mahdollisuus tulla raskaaksi uudestaan pian.
Loppujen lopuksi minun tarina oli siitä helpoimmasta päästä. Monilla raskausoireet jatkuu istukan tuottaman hormonin takia voimakkaina eivätkä he osaa edes epäillä, että jotain olisi vialla. Monilla myös tyhjennys on hyvin kivulias tai ei toimi ja tulee tulehdus, kun kaikki ei tule pois ja joutuu kaavintaan. Omalla kohdallani fyysinen palautuminen tapahtui alle kahdessa viikossa ja henkinenkin toipuminen on jo paremmalla tolalla, koska olin varautunut myös huonoihin uutisiin. Huomenna soittelen verikokeen tulokset ja sitten suuntaan katseeni tulevaisuuteen ja yritän metsästää ovista. Tällä hetkellä ei tunnu enää niin pahalta ajatus, ettei heti tärppäisi. Tämä tietenkin voi muuttua, jos menkat sieltä tulevatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti