Ikävä aavistus

Olen tässä pohtinut, että olisiko ovis kuitenkin voinut olla jo sunnuntaina. Loppuviikosta valkovuoto lisääntyi ja halutkin. Miehen kanssa puuhailtiinkin ensimmäistä kertaa vuodon loputtua torstaina. Koska oltiin mökillä, en taas hygieniasyistä kauheasti tutkinut limatilannetta eikä sitten oikein torstain jälkeen ollut mahdollisuuksia intiimiin kanssakäymiseen. Sunnuntaina oli illalla turvotusta, mutta ajattelin sen vain johtuvan siitä, että autossa kotimatkalla poikkesin hieman tämän hetkisestä aika tiukasta ruokavaliosta syömällä vähän salmiakkia. Ei tullut mieleenkään silloin, että ovis voisi olla jo pari viikkoa vuodon alkamisesta, varsinkin kun normikierto on niin pitkä. Tämä ajatus tuli vasta tässä eilen tai tänään kun mietin, että valkovuoto on vähentynyt eikä halujakaan ole. Tikut näyttää puhdasta negaa. Harmittaa ja ärsyttää jos ovis jäi nyt hyödyntämättä. Miksi en jo viime viikolla aloittanut testaamista? Ei tarttisi miettiä tätä. Ehkä se nyt ei täysin jäänyt hyödyntämättä, mutta en kyllä usko kovin suuriin mahiksiin jos tosiaan ovi oli sunnuntaina ja seksiä oli torstaina ja maanantaina. Ärsyttävää, kun ei voi tietää varmaksi. Jatkan varmaan testailua nyt kuitenkin vielä ja toivon parasta (että ovis on vasta tulossa tai ettei mennyt täysin hukkaan). No jos ensi viikon sunnuntain tienoilla menkat alkaa niin ainakin tiedän, että ovis oli tosiaan viime su, jos ei niin ehkä testaan varmuudeksi r-testillä ellei ovistesti näytä tässä ennen sitä plussaa. Tällä hetkellä stressaan hirveästi tuosta miehen koulutuksesta. En tosiaan ollut tajunnut, että se vaatii niin paljon viikonloppuja koko syksyn jouluun saakka ja keväälläkin vielä. Jos kierto palautuu normaaliksi eli sinne 34 paikkeille niin yrityskertoja ei vuodessa tule niin paljon kuin vaikkapa 25 päivän kierrolla ja jos osa niistä tuhraantuu siihen ettei olla edes samalla paikkakunnalla kuin neljä päivää viikossa niin hukkaanhan ovikset silloin menee ja yritys venyy kun ei ole edes mahista tulla raskaaksi. Se ajatus oikein vääntää mahaa. En halua hukata yhtään mahdollisuutta. Haluaisin vain olla jo raskaana, haluan ne haaveet ja ajatukset ja tulevaisuuden takaisin. Vaikka toisaalta olisi kiva olla töissäkin välillä ja toivon todella, että saisin sen työpaikan, jota tällä viikolla hain. Ei se maata kaada, vaikka en ihan koko sijaisuutta voisi tehdä. Ei työnantajan tarvitse tietää suunnitelmistani. Ehkä itsekästä, mutta en kyllä lykkää yritystä mistään syystä, niin kova on vauvankaipuu ja tämän tyhjyyden täyttämisen halu. Vaikka asia ei nyt enää montaa kertaa päivässä pyöri mielessä niin kerran vähintään. En enää sillä tavalla ole surullinen tai itke enkä mitään, mutta jokin haikeus välillä iskee. Tyhmäähän se on miettiä, mikä olisi tilanne, jos kaikki olisi mennyt niin kuin kuuluukiin. Ei se auta ketään. Onneksi sentään suurin ahdistus ja kateus on muita odottajia nähdessä helpottanut. Yritän kovasti ajatella, että shit happens ja nyt se vaan tapahtu meille, vaikeaa se kuitenkin on. Olen ehkä enemmän kaikella on tarkoituksensa -tyyppi. Tälle vain on niin vaikea miettiä mitään tarkoitusta, mikä tahansa se onkin mieluummin olisin vauvan ottanut huhtikuussa...