Jännitys ja pelko

Olen aina ollut hirveän fyysinen jännittäjä. Niin nytkin. Eilisen kirjoituksen jälkeen soittivat keskussairaalasta ja sain tälle päivälle peruutusajan. Sen jälkeen jännitys ja pelko nousivat jotenkin aivan uusiin sfääreihin. En ole saanut edes syötyä juuri mitään eilisen aamun jälkeen. Tekee pahaa ja vatsassa kiertää. Sain tipan kahvia aamulla juotua en muuta. Tunnin sisään pitäisi lähteä. Miehen kanssa tuli riita. Luuli, että lähden yksin ja jää neidin kanssa kotiin. En suostu. Tuntuu olevan empatiakyky kadoksissa välillä. Tai sitten ei miehet vaan käsittele näitä samalla tavalla. Koitan olla niin pessimisti kuin mahdollista, varautua pahimpaan. En tiedä, mistä joku pieni toivon pilkahdus välillä nousee, mutta koitan painaa sen alas etten romahda. Vajaa tunti niin lähdetään. Haluaisin, että se on ohi mahdollisimman nopeasti, mutta toisaalta haluaisin lykätä viimeistä tuomiota hamaan tulevaisuuteen.