Vauvamahojen kokoontumisajot

Muistan ennen ensimmäistä raskautta vauvakuumeissani kokeneeni muutaman kerran ikävän kateuden piston tai vastaavan nähdessäni jonkun orastavan vauvamahan. Ajatus, että tuokin miksei minä kävi pari kertaa mielessä. Sitten onneksi testi näytti yllättäen plussaa ja ne ajatukset jäivät. Nyt tilanne on aivan eri ja vauvamahojen näkeminen tällä hetkellä ahdistaa ja haluisin vain päästä pois niiden läheltä, mutta eihän se ole mahdollista. Kaupassa täytyy käydä ja muskarissa ja muutkin harrastuksen alkavat pian. Tänään muskarissa sain todella tehdä töitä etten päästänyt tunteita täysin valloilleen. Laskin, että ryhmän 11 paikalla olleesta äidistä ainakin neljä on raskaana. Eniten ehkä tänään kateutta ja kipeitä ajatuksia aiheutti, kun tajusin tämän neljännen odottajan. Hänellä maha on vielä niin pieni, että ei varmaan suurin osa edes huomaa vielä, mutta minä huomasin. Sivusta rypytetty odotuspaita ja alla äitiyshousut, kyllä tarkkasilmäinen huomaa. Ehkä tämä iski niin pahasti, koska olisin varmaan itse samannäköinen hyvin pian, jos kaikki olisi mennyt niin kuin kuuluisi. Toivottavasti tämä ahdistus ja kateus ja muut ikävät tunteet menevät pian ohi. En pidä niistä enkä itsestäni kun tunnen niin ja tulee jotenkin syyllinen olo. Mistä minä tiedän mitään muiden tilanteesta eikä heidän raskautensa ole minulta pois. Sitä vain niin kovasti haluaisi olla heidän tilallaan tai tilassaan.

Olikohan se nyt tässä?

Voiko jälkivuoto kestää vain viikon tai oikeastaan vain 5 päivää? Tätä on nyt viikonloppuna tullut googlailtua. Kunnon vuoto loppui jo keskiviikkona. Torstaina ei päivällä tullut enää siteeseen juuri mitään ennen kuin illalla hieman vatsaa kipristeli ja jotain vielä vähän sen jälkeen tuli. Perjantaina tai lauantaina ei enää mitään, edes pyyhkiessä. Lauantaina yöllä tai sunnuntaina aamulla ennen vessakäyntiä oli jotain rusehtavaa hieman tullut phsuojaan ja päivän aikana ihan hieman lisää, mutta siis lähinnä hieman rusehtavaa valkovuotoa. Toivon, että tämä olisi nyt tässä. Pelkäsin vuodon kestävän jopa kolme viikkoa, joten tämä sopii kyllä minulle. Ajattelin tällä viikolla joku aamu testata ihan pissasta tuleeko vielä viivaa ja ensi viikoksi varaan sitten verikokeen. Tuskin ovis nyt ihan ovella kolkuttelee, koska normaalistikin kierto on pitkä. Jälkivuodon loputtua mikään ei estä tietenkään peittoa heiluttelemasta, mutta olisi kiva tietää onko hcg poistunut eikä mitään materiaalia varmasti ole jäänyt enää ongelmia aiheuttamaan. Olen kauhean malttamaton ja haluaisin vain päästä jo eteenpäin ja uuteen yritykseen. Kärsivällisyys ei kyllä koskaan ole ollut hyveeni. Nyt vain toivon, että kroppa alkaa toimia normaalisti eikä tule mitään ongelmia sen suhteen.

Tyhjyys

Olo on jotenkin tyhjä. Ja huijattu. Toisaalta plussauksesta tuntuu olevan ikuisuus ja koko raskaudesta muistuttaa enää niukka vuoto. Tai no välillä enemmän, mutta melkein voisi jo pärjäillä pikkuhousunsuojillakin. Fyysisesti olo on ollut normaali jo niin pitkään, että sen puolesta ei olotilassa ole juuri muutosta ollut. Henkinen puoli taas vaatii vielä jotain. Mitä, sitä en tiedä. Voi olla, että ainoastaan uusi raskaus auttaa tähän tyhjyyden tunteeseen. Eilen sain taas kunnon ahdistuskohtauksen, koska mies jossain sivulauseessa sanoi, että ehkä voisi yritystä lykätäkin, vaikka vuodellakin ja keskittyisin töihin (tai siis niiden etsimiseen nyt alkuun). Hänellä ei ole mikään kiire. Hyvä kun en alkanut hyperventiloimaan. Piti käydä vähän vakavampi keskustelu, kun tytsä oli mennyt nukkumaan. Miehet eivät tosiaan käy tällaista tilannetta samalla tavalla läpi kuin nainen. Ei hänelle ole ollut vielä olemassa mitään lasta. Ei ole mitään näkyviä fyysisiä muutoksia (mahaa, liikkeitä) vain jotain tuntemuksia, mitä minä olen kertonut ja tietenkin se tikku, missä luki mustaa valkoisella. Ei mies samalla tavalla mieti asiaa päivittäin siitä tikun tekstistä lähtien kuin nainen, jonka sisällä kaikki tapahtuu. Ei hän mieti tulevaisuutta niin pitkälle kuin minä. Vaikkapa millasta arki olisi ollut keväällä uhmaikäisen taaperon ja pienen vauvan kanssa. Totta kai yritin hillitä itseäni, koska oli se ikävä tunne niistä haaleista viivoista lähtien, joka sitten vahvistui oireiden pikku hiljaa hävitessä. Mutta kyllä sitä silti haaveilee ja miettii kaikkea. Yritin kovasti selittää tuntojani, mutta en tiedä ymmärsikö mies lopultakaan kunnolla millaisena menetyksenä tämän koin. Yritin myös selittää, miten tällä hetkellä saan voimaa ja toivoa siitä, että ehkä ei toivottavasti mene kauaa, että uusi raskaus alkaa ja toivottavasti sujuu hyvin loppuun saakka. Olen ehkä luonut pelottavankin paljon toivoa siihen, että raskaus alkaisi heti tai viimeistään seuraavasta kierrosta, koska olen lukenut todella usein niin käyneen. Mikäköhän romahdus sitä odottaa, jos niin ei käykään. En uskalla edes ajatella vielä sitä. Tilasin jo ovistestejäkin tänään. Aloitan niillä testaamisen varmaan heti kun vuoto loppuu tai ainakin jos verikoe näyttää hcg:n laskeneen tarpeeksi. Ajattelin testata ihan pissastakin, että hcg on laskenut ennen kuin menen verikokeeseen. Veikkaan, että se laskee kyllä ihan nopeasti, koska epäilen sen olleen laskusuunnassa tai ainakin jääneen sille tasolle, jossa kehitys on lakannut siellä 5+ viikolla. Näin järkeilisin jo senkin takia, että oireet loppuivat tai vähenivät huomattavasti noin viikko testin teon jälkeen. Taidan tästä mennä nyt katsomaan jotain iltapalaa ja sitten nukkumaan. Aamulla lähdetään ensin kaupunkiin ystäväni luo ja kun toinen kaverini pääsee töistä otan hänet kyytiin ja jatkamme matkaa mökille. Mies lähtikin jo tänään. Koitan nyt rentoutua mökillä ja saada ajatuksia vähäm muuallekin ja ottaa vaikka pari siideriä.

Polilla aikaa kuluttamassa

Kaikki on mennyt yllättävän helposti ja joutuisasti. Hieman jouduin olemaan tiukkana ja vaatimaan, että asiat tehdään ehdottamallani tavalla. Hoitaja olisi vain ollut lykkäämässä heti nappia naamaan kun aamulla tulin. Mutta sain puhuttua itselleni ultran ensin. Kävin ihan ensin labrassa antamassa vähän verta ja pissanäytteen. En tiennyt moisista mitään ennen aamua. En ymmärrä miksi täytyi verestä katsoa veriryhmä ja vasta-aineet, onhan täällä nyt pakko näkyä tiedoissani veriryhmä kun olen synnyttänyt täällä ja siis jo saanut silloinkin tuon rh-neg immunoglobuliini rokotteen, koska olen miinus veriryhmää. Kuulemma pissanäytteestä katsotaan klamydia, kaikilta. Kummallista.

Pääsin sitten aika pian lääkärin luo ja ultrattiin. Kohtu oli tyhjentynyt todella hyvin, vain jotain pientä oli enää kohdunkaulassa tulossa ja tietenkin paksut limakalvot. No, lääkäri sitten sai kuitenkin suostuteltua, että otan nuo kaksi cytotekkiä kuitenkin varmistamaan ettei varmasti mitään kalvon palasta jäisi (ihan niin kuin se ei silti olisi mahdollista). Suostuin hyvin pitkin hampain vain siksi, että lääkäri sitä suositteli. Hoitajan kanssa vielä jonkin aikaa juteltiin kivusta ja lääkkeistä ja sain panacodin sekä 600mg buranan. Puolen tunnin päästä sitten cytotecit. Sen jälkeen otin vielä toisen panacodin. Tähän mennessä ei ole ollut mitään kipuja. Cytotekeista on 2 tuntia ja särkylääkkeistä 2,5 tuntia. Hoitaja lupasi päästää pian kotiin. Soitin miehellekin ettei tarvitse tulla hakemaan, koska olo on ihan hyvä ja selviän kyllä bussilla kotiin. Hoitajan kanssa juteltiin tuossa ja varmaan tosiaan kipuja ei siksi ollut, koska kohtu on jo tyhjä ja särkylääkkeet tehosi hyvin, koska en juurikaan käytä särkylääkkeitä. Hoitaja myös sanoi, että vaikka suositellaan odottamaan yhdet kuukautiset niin ei ole pakollista, siksi että lääkkeellinen tyhjennys on hellempi kuin kaavinta eli suositus on jäänyt niiltä ajoilta kun kaavintaa käytettiin enemmän ja että uuden raskauden viikot helpommin laskettavissa. Ei uusi raskaus ala, jos kroppa ei ole siihen valmis. Verikokeisiin pitää varata aika parin kolmen viikon päähän ja silloin hcg pitäis olla alle 500 (kuulosti paljolta).

Lopullinen tyhjentyminen tapahtui varmaan viime yönä. Ällövaroitus! Heräsin aika kipeisiin menkkajomotteluihin kahden aikoihin yöllä. Jonki aikaa siinä sängyssä pyörin ja mietin kävisikö ottamassa särkylääkkeen, mutta menin sitten vessaan. Pöntöllä hetken pinnistelin ja oli ihan niin kuin minisupistuksia ehkä voimakkuudeltaan vähän normimenkkojen ekan päivän kramppien tujummat versiot. Sitten pönttöön tipahti aika iso klöntti ja jotain muutakin lorahti. Köntti oli ihan kiinteä, ei hyytymä ja oli jotain vaaleatakin joukossa. Se oli ehkä noin peukaloni kokoinen ja sen verran utelias olin, että laitoin hiustenvärjäyspaketista jääneen hanskan käteen ja katselin vähän tarkempaan (tiedän, ällöä). Siitä tiedän, että oli kiinteä. Luulen, että se oli istukka. Tuon köntsän jälkeen kivut hellitti vähän ja menin sänkyyn. Kävin vielä jonkin ajan kuluttua uudestaan istuskelemassa vessassa, mutta ei sieltä mitään tullut ja kivutkin lakkasivat. Sitten nukuinkin kellon soittoon saakka.

Kaiken kaikkiaan ajattelen, että pääsin tästä aika helpolla. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että ei tule mitään tulehduksia ym ja vuotokin loppuisi pian, että pääsisi elämässä eteenpäin ja lopullisesti tämän koettelemuksen yli. Ja tietenkin uuden raskauden alulle ja mieluiten hyvin loppuun saakka.

Vuotoa

Niinhän se sitten alkoi eilen iltapäivällä. Nyt onkin sitten eritevaroitus ja yksityiskohtaista kuvailua eilisen tapahtumista. Heikkovatsaiset älkää lukeko. Ensin tuli vain paperiin pikkaisen punaista ja laitoin vain pikkuhousunsuojan, mutta sitten tulikin kiire vaihtamaan isompaa sidettä tilalle. Pärjäilin ihan hyvin kauppareissun ajan. Ei ollut mitään kipuja eikä muutakaan ihmeellistä. Muutaman tunnin päästä kuitenkin tunsin kuinka tuli vähän enemmän tavaraa kun nousin seisomaan ja meninkin sitten vessaan istumaan. Kyllä sitä sinne pönttöönkin kaikenlaista hyytymään ja klönttiä tuli ja side oli ihan täynnä, joten laitoin hieman isomman yösiteen. Jonkin aikaa taas meni ja juttelin siskoni kanssa pitkän aikaa puhelimessa viime aikoijen tapahtumista ulkona penkillä istuen ja kun nousin ylös niin tunsin oikein kuinka housuihin holahti ihan kunnolla tavaraa ja olin varma, että nyt valuu pitkin jalkoja ja hametta ja kipitin suoraan lujaa vessaan. Ei onneksi ihan ollut tullut yli reunojen. Pönttöön tuli taas kaikenlaista tavaraa. Epäilen, että tuo holahdus olisi ollut sen ruskuaispussin sisältö eli siis luultavasti lapsivettä. Koko illan ja tänäänkin usein on tuntunut sellaista lievää menkkakivun tyyppistä. Mutta ei siis mitään, mihin tarvitsisi särkylääkkeitä edes. En yleensä mihinkään menkkakipuihinkaan ole ottanut. Tuon kunnon holahduksen jälkeen vuoto sitten hieman hiipui, vaikka yöksi kyllä laitoin ihan paksumman yösiteen. Tämän päivän on pärjännyt ihan tavallisilla siteillä ja muutaman kerran olen vaihtanut. Liikkuminen saa vuodon vähän lisääntymään, mutta ei siis mitään normaalia kuukautisvuotoa enempää. Vuoto on sellaista liman sekaista ihan kirkasta verta ei kuukautisvuodon kaltaista.

Sotasuunnitelmani onkin sellainen, että menen aamulla sairaalalle ja pyydän ihan ensimmäiseksi ultrausta. Epäilen, että suurin osa materiaalista on tullut jo ulos ja toivon sydämeni pohjasta, että saan vältettyä cytotecit kokonaan. Jos kohtu on jo hyvin tyhjentynyt ja jatkaa sitä itsekseen niin en näe cytojen tarkoitusta. Luulen, että keskenmeno olisi ollut alkamassa itsekseen lähiaikoina joka tapauksessa ja tuo esilääkitys eli mifegyne pehmensi ja avasi kohdunsuuta ja lopetti keltarauhasen toiminnan, mitkä auttoivat vuodon alkuun. Harvoin niin käy, mutta toivon kovasti, että näin on omalla kohdallani. Pelkään cytoja kuin ruttoa.

Henkinen olo on tällä hetkellä jo hyvä. Ei enää itketä. Lauantaina vuodon alkaminen sai jonkinlaisen herkistymisen aikaan ja suutuin taas miehelle empatian puutteesta. Kai sitä on monta viikkoa toivonut, ettei mikään vuoto ala ja sitten kun se alkoi niin tuli jokin takauma ja paska fiilis, mutta aika pian kuitenkin se muuttui helpotukseksi. Ehkä tämä on ohi pian. Ja voi yrittää uudestaan paremmalla tuurilla. Google laulaa edelleen päivittäin. Paljon olen lukenut kokemuksia tuulimunista ja keskenmenoista sekä uudelleen raskautumisista niiden jälkeen. Omalla kohdallani koen helpottaviksi asioiksi sen, että ennakkoaavistukseni ja oireettomuus valmistivat minua huonoihin uutisiin ja toisaalta se, että mitään alkiota ei koskaan kehittynyt, joten en voi syyttää ainakaan itseäni mitenkään tästä tilanteesta. Että olisin jotenkin tappanut alkion. Kävi vain paska säkä, että viallinen munasolu hedelmöittyi. En usko, että meidän kohdalla raskaaksi tulo on mikään ongelma. Onhan se onnistunut jo kahdesti ja puolen vuoden sisään yrityksen aloittamisesta. Eikä edes ole ollut mitään apukeinoja käytössä. Usko ja luotto saivat vain pienen kolauksen tästä ikävästä tapahtumasta, jonka olen tämän menneen viikon aikana pikku hiljaa hyväksynyt osaksi omaa elämääni. Osaksi niitä ikäviä tapahtumia elämässä, jotka saavat arvostamaan niitä hyviä asioita, kuten tuota ihanaa pientä tyttöä, jonka jo olemme saaneet elämäämme ihastuttamaan. Kaikki kun eivät koskaan pääse edes tähän tilanteeseen. Ja jos tästä tilanteesta jotain hyvää pitää hakea niin, suru laihduttaa. Olen jo neljä kiloa lähempänä tavoitettani...
 
Huomenna aion pysyä tiukkana. En itke, vaadin minulle sopivaa hoitoa. Enkä anna kenenkään tehdä päätöksiä puolestani enkä suostutella sellaiseen mitä en tahdo.

Päivän fiiliksiä

Tänään on ollut suht normaali olo. En ole itkeskellyt enkä muutenkaan ollut enää niin muissa maailmoissa kuin kolme päivää muuten. Totta kai asia on pyörinyt mielessä ja on tullut paljon googlailtua taas kaikkea. Otin päivällä mifegynen. Sillä ei ole vielä ollut mitään vaikutusta. Ei tullut edes mitään kuvotusta tai mahakipuja, mitä mainittiin. Ennen tabletin ottamista, jo aamupäivällä, alavatsaa ja selkää poltteli hyvin supistusmaisesti. Elättelenkin vähän toiveita, että ihan spontaani keskenmeno tekisi tuloaan. Olisi niin paljon omalle mielelle helpompaa kuin nuo cytotecit. Voi siis olla, että niitä silti joutuisi ottamaan ja maanantaina joka tapauksessa menen sairaalaan. Siellä lupasivat ultratakin ennen kuin päästävät kotio ja katsovat, että kohtu on tyhjentynyt. Pelkään cytotecien vaikutusta erityisesti siksi, että oksitosiiniin kehoni reagoi hyvin voimakkaasti ja tämä on hieman saman tapainen lääke. Omaa mieltä helpottaa toisaalta myös se, että näin varhaisilla viikoilla ja lisäksi tuulimunan ollessa kyseessä ei ole hirveästi raskausmateriaalia, mitä tulla ulos, joten voi olla että pääsen sairaalasta nopeastikin pois. Yleensä kivut helpottavat, kun kaikki on tullut ulos. Näin olen lukenut. Ystäväni ei saanut töitään järjesteltyä niin, että pääsisi seurakseni, joten voi olla, että menen maanantaina sinne aivan yksin. Ehkä mies sitten tulee kun pääsee omista töistään niin edes hakemaan. Ainakaan en voi itse ajaa kotiin, jos olen saanut voimakkaita kipulääkkeitä. Aamulla voin mennä bussilla, se ei ole ongelma. En kuitenkaan halua bussilla yrittää kotiutua, koska en yhtään tiedä mikä on olotila ja kuinka paljon esimerkiksi on vuotoa ym. Täytyy muistaa ottaa puhelimen laturi ja ehkä jotain luettavaa mukaan, jotta aika kuluisi, jos en siis kieriskele kivuissa lattialla... Hope not.

Olen paljon googlaillut raskautumista keskenmenon/tuulimunan ja tyhjennyksen jälkeen. Hirveän monet ovat todella nopeasti tulleet uudestaan raskaaksi. Ilmeisesti tähän on jokin ihan tieteellinen selityskin. Olen myös miettinyt pidetäänkö me edes sitä yksien kuukautisten suositustaukoa. Monet eivät ole pitäneet ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Ymmärrän sen, jos kyseessä on kaavinta niin on hyvä kohdun antaa parantua siitä. Jos kuitenkin tyhjennys sujuu hyvin eikä verikokeissa muutaman viikon päästä ole enää hcg koholla niin en näe syytä, miksi odottaa. Siis jos kaikki menee hyvin eikä tule mitään komplikaatioita. Ajattelinkin tilailla kasan ovistestejä ja koittaa metsästää sitä jälkivuodon loputtua. Taidan luottaa tässäkin omaan kroppaani. Jos tuntuu hyvältä niin teen niin ja jos ei niin sitten odottelen kuukautisia. Jostain syystä ei hirveästi pelota uusi tuulimuna tai keskenmeno tässä kohtaa vielä (onkohan maanantaina eri fiilis?) ja haluaisin vain mahdollisimman pian alkaa yrittämään. Olen ymmärtänyt, että tuo yhdet kuukautiset on lähinnä sen takia, että laskettu aika olisi helpompi määrittää ja tietenkin kaavinnan kohdalla se on myös kohdun toipumiseen liittyvä. Minä olen menossa joka tapauksessa varhaisultraan, jossa laskettu aika tarkennetaan, joten en näe siinä ongelmaa. Tällä paikkakunnalla varhaisultraan pääsee ihan meidän neuvolassa eikä maksa mitään. No mutta nämä ovat vasta tällaisia suunnitelmia, joita olen miettinyt omassa päässäni helpottaakseni omaa oloani.

Olen myös tehnyt suunnitelmia tässä odottelun lomassa siis kropan fyysisen palautumisen ym. aikana. Aion nyt yrittää tosissani sitä painonpudotusta uudestaan. Ensi viikolla kunhan maanantaista tokenen, aloitan taas dieetin. Lisäksi otan jonkin tiukan kunto-ohjelman, kunhan oma olo sen sallii. Tavoitteeni olisi nyt saada oikeasti se ylimääräinen 10kg pois ja pitää se pois. Myös mahdollisen raskauden jälkeen. Ensi viikolla ilmoittaudun myös avoimeen yliopistoon. Täytyy myös taas selailla työkkärin sivuja, jospa sieltä löytyisi jotain mihin voisi laittaa hakemusta, vaikka en kyllä pidä töiden saamista kovin todennäköisenä. Nyt täytyy mennä syömään iltapalaa ja nukkumaan. Jännityksellä odotan, mitä viikonloppu tuo tullessaan. Monilla on reilun vuorokauden kuluessa mifegynen ottamisesta alkanut jonkinlainen vuoto. Sitä odotellessa...

Viimeinen tuomio

Eipä ollut maagisesti tullut mitään elämää. Niin kuin arvelinkin. Suunnitelma on nyt sellainen, että huomenna otan keltarauhasen toiminnan lopettavan mifegyne-tabletin. Se saattaa tehdä jo jotain vuotoa, mutta voi olla että ei ole mitään muutosta. Maanantaina palaan sairaalaan ja saan cytotecit siellä. Parempi olla sairaalassa ja saada kunnon kipulääkkeet sitten. En halua kotona kärvistellä. Pelkään aivan hulluna, että ne aiheuttavat aivan helvetilliset kivut, synnytykseen verrattavat. Lääkäri ja hoitaja olivat ihania ja koittivat rauhoitella. Ei minua se yksi päivä niin ahdista, kyllä sen nyt varmaan pärjää ja kipulääkkeitä saa. Ahdistaa se, että mitä jos ei tyhjene kunnolla ja joudun kuitenkin kaavintaan. Ja se, että jälkivuotoa voi olla kuukausikin. Sehän on melkein sama kuin ihan täysiaikaisen raskauden synnytyksenkin jälkeen! Eikä uutta yritystä saisi aloittaa ennen kuin ainakin yhdet kuukautiset on tullu. Meikäläisen pitkällä kierrolla (tai mistä sitä tietää miten sekasin kierto menee tästä touhusta) ei siis tarvi ennen marras-joulukuuta odottaa mitään tapahtuvan tällä saralla. Hirveän pitkä aika odottaa. Tiedänpähän luottaa omaan kroppaani tästä lähtien. Täysi oireettomuus ei omalla kohdallani ainakaan ollut hyvä merkki ja kuten viimeisen kolmen viikon aikana kirjoituksista huomaa, en ole ollut kovin luottavainen. Toivon, että fyysinen puoli korjaantuisi mahdollisimman nopeasti. Henkinen onkin sitten oma projektinsa. Luulen, että se helpottaa etten ole luottanut niin kovin ja haaveillut ja suunnitellut tulevaisuutta, joten on helpompaa tehdä surutyötä niiden menetyksestä. Toisaalta ehkä myös tuulimuna on siitä helpompi kuin keskenmeno, koska mitään alkiota tai lasta ei koskaan ollut, vain tyhjä pussi. Silti olen antanut itselleni luvan surra menetystä, vaikkakin tässä tapauksessa se on ollut vasta suurimmaksi osaksi haaveita. Pyysin parasta ystävääni tuekseni ja seurakseni maanantaina. Hän on ehkä parempi seuralainen kuin mies, koska on ollut joskus hieman samassa tilanteessa. Hän koittaa nyt järjestää omat työkuvionsa niin, että pääsee. Keskenmenot ja muut ovat yleisiä ja niistä on kuullut ja lukenut paljon, mutta eipä sitä omalle kohdalleen olisi uskonut saati toivonut tällaista.

Jännitys ja pelko

Olen aina ollut hirveän fyysinen jännittäjä. Niin nytkin. Eilisen kirjoituksen jälkeen soittivat keskussairaalasta ja sain tälle päivälle peruutusajan. Sen jälkeen jännitys ja pelko nousivat jotenkin aivan uusiin sfääreihin. En ole saanut edes syötyä juuri mitään eilisen aamun jälkeen. Tekee pahaa ja vatsassa kiertää. Sain tipan kahvia aamulla juotua en muuta. Tunnin sisään pitäisi lähteä. Miehen kanssa tuli riita. Luuli, että lähden yksin ja jää neidin kanssa kotiin. En suostu. Tuntuu olevan empatiakyky kadoksissa välillä. Tai sitten ei miehet vaan käsittele näitä samalla tavalla. Koitan olla niin pessimisti kuin mahdollista, varautua pahimpaan. En tiedä, mistä joku pieni toivon pilkahdus välillä nousee, mutta koitan painaa sen alas etten romahda. Vajaa tunti niin lähdetään. Haluaisin, että se on ohi mahdollisimman nopeasti, mutta toisaalta haluaisin lykätä viimeistä tuomiota hamaan tulevaisuuteen.

Yöllä kaikki tuntuu vielä kamalammalta

Ei ollut itkut vielä itketty. Pyörin suuren osan yöstä hereillä. Voin fyysisesti pahoin, palelin ja oli kuuma vuorotellen. Klo 3.13 katsoin kelloa. En ollut nukkunut vielä yhtään. Edelleen sisuskaluja vääntää niin, että voisin oksentaa. Psykosomaattista luulen. Ihmisen mieli on kummallinen. Koko ajan käyn mielessäni laskutoimituksia, mietin päiviä ja omien tuntemuksieni todenperäisyyttä. Etsimällä etsin pienintäkin mahdollisuutta ja toivon ripettä, että olisi jokin mahdollisuus, että oli vain vielä liian aikaista. Mutta en löydä sitä, mikään ei täsmää. Kaikki sotii sitä vastaan; viikot, ovistuntemukset, digin näyttämät viikot, oireettomuus. Ahdistus on valtava. Mietin haluanko lääkkellisen tyhjennyksen vai vaadinko kaavinnan. Pelkään kipuja lääkkeellisessä, koska olen kuullut niin paljon kauhutarinoita. Pahempaa kuin synnytyskivut eikä samoja lievityksiä saatavilla. Vuotoa voi olla pitkään ja silti jotain jäädä ja tulla tulehdus tai joutua silti kaavintaan. Eniten toivon spontaania tyhjentymistä ennen kuin pitää tehdä mitään päätöksiä suuntaan tai toiseen. Tai no, tietenkin eniten toivon ihmettä, mutta en usko siihen. Kroppani, tuntemukseni ja ikävät epäilyt taisivat olla oikeassa kuitenkin, ikävä ennakkoaavistus, joka kävi toteen. Harmittaa, suututtaa ja mietityttää tulevaisuus. Meneekö taas puolisen vuotta, että tärppää uudestaan. Tuntuu olevan meillä aika vakio. Olin jo tehnyt paljon suunnitelmia ja miettinyt arkea ja haasteita taaperon ja vauvan kanssa. Ajattelin opiskella tässä odotus- ja vauva-aikana avoimessa yliopistossa ja lisätä opettajan kelpoisuuksiani pikku hiljaa, kun ei töitä näytä löytyvän. Juuri nyt sekin tuntuu ihan turhalta. Parempi olisi tehdä vaan töitä, jos vain löytyisi. Ahdistaa kuitenkin edelleen tämä tietämättömyys ja epävarmuus. Voisipa hypätä pari viikkoa eteenpäin ja saada varmuuden. Ennen sitä on vaikea tehdä mitään päätöksiä. Onneksi on tuo ihana neiti. Ei voi uppoutua vellomaan omaan murheeseensa, kun täytyy huolehtia hänestä. Neidin iloisuus ja touhut huvittavat. Eilen otin neidin nukahtamaan viereeni. Oli kova tarve saada halata ja olla lähellä tuota pientä rakasta. Tänään täytyisi jaksaa mennä neidin lääkärineuvolaan. Tuntuu hirveän vaikealta mennä sinne samaan paikkaan, jossa eilen sain niin ikäviä uutisia, mutta pakko kai se on.

Tuulimuna epäily ja lopullinen toivon menetys

Ultrassa näkyi ruskuaispussi, ei muuta. Olo on turta, toivonsa menettänyt. Pitäisi jo näkyä muutakin. Omien laskelmien mukaan jo 7+0, ainakin pitäisi olla jotain 6+ eli kyllä näkyisi, jos olisi näkyäkseen. Digikin näytti jo reilu pari viikkoa sitten 2-3. Oli liian hyvä olo, oireeton. En pudonnut pilvistä, kun en osannut luottaa. Itku on itketty. Nyt odotellaan vain polilta aikaa. Lääkäri laittoi lähetteen. Varmaan tehdään tarkastusultra ja katsotaan sitten tilannetta. Toivoisin vain, että poistuisi luonnollisesti itsestään. Pelkään kuollakseni tyhjennystä tai kaavintaa, kun on niin paljon kamalia tarinoita lukenut niistä. Toivottavasti en joudu kauaa odottamaan poliaikaa. Haluan varmistuksen ja asian pois päiväjärjestyksestä ja suunnata katseen eteenpäin. En jaksa uskoa uuden ultran tuovan muutosta tilanteeseeni, se olisi suoranainen ihme.

Mielenrauhaa etsimässä

Tai ostamassa, miten vain. On toisaalta kiva, että ei ole mitään hirveetä pahoinvointia ym, mutta kyllä se pistää miettimäänkin. Lueskelin edellisen raskauden alkuajoista fiiliksia. No, eipä sitä silloinkaan ole mitään kauhean pahoja oireita ollut. Ruokahaluttomuutta vähän ja rinnat kipeät. Miehelle vähän avauduin huolestani, mutta ei se sanonut kuin että ultrassa sen sitten näkee. Niin. Eihän sille mitään muuta voi. Kuitenkin ahdistus lisääntyi taas loppuviikkoa kohden ja lopulta kävin sitten ostamassa pregchek-paketin. Tein ihan päivä pissasta ja vain ehkä tunnin pidätyksen jälkeen ja viiva oli melkein heti saman vahvuinen ja tumma kun pissi siihen imeytyi. Kyllä se vaan jotenkin vähän rauhoitti mieltä, vaikka tuskin sekään mikään tae mistään on. Huolissani olisin ollut, jos olisi ollut edelleen hailu viiva. Lueskelin taas davidin testeistä kokemuksia ja en ole ainoa, joka niillä on saanut vain haaleita viivoja. Olisi ehkä kannattanut hakea noita marketin testejä jo sillon heti alkuunsa niin olisin säästynyt turhilta murheilta. En voi niitä suositella, vaikka olen siis saanut niillä ihan puhtaita negoja aiemmin, että ei anna mitään viivanpaikkoja tai muuta ärsyttävää, mutta on tuo viivan vahvistumattomuus kyllä ärsyttävä piirre. Eivätkä ne ole mielestäni niin herkkiä mitä väittävät.

Koitin myös typeränä jo kuunnella dopplerilla ääniä, mutta eihän sitä vielä mitään löytynyt. Viimeksi löytyi äänet joskun 9+ viikolla. Voihan ne toisella kertaa kuulua jo aiemmin tai ehkä osaa etsiä paremmin, mutta vielä on kyllä varmaan liian aikaista. Tajusin muuten, että ultra onkin jo tiistaina. Hyvä, yksi päivä vähemmän odotettavaa kuin muistin. Keskiviikkona onkin neidin lääkärineuvola. Nyt menen jatkamaan hommia. Neiti on mummulla ja ollaan miehen kanssa touhuttu ulkona kaikkea.

Häiritsevä oireettomuus

Häiritsevän normaali olo. Ultrakin on vasta ensi viikon keskiviikkona. Olen hillinnyt testinostohimoni, mutta tiukkaa tekee, kun pitäisi vielä yli viikko odottaa, että näkee onko siellä mitään elämää edes. Nännit ovat ihan hieman arat, mitään muuta ei sitten olekaan. Missä on viime kerran ruokahaluttomuus? Päinvastoin tuntuu, että nälkä tulee ehkä hieman useammin ja nopeammin, mutta ei kuitenkaan mitään huomattavaa, että tätä voisi kutsua oireeksi. Mikään ei ällötä tai ei ole etonut. Yli viikkoon ei ole ollut mitään heikotusjuttuja eikä edes vatsakramppeja tai jomotuksia. Ja seksiäkin tekee mieli, viimeksi ei sitten pätkääkään. Muistan sen aiheuttaneen lisää vatsakramppeja, nyt ei ole ollut sellaistakaan. Pelottaa vain jotenkin vaikkapa keskeytynyt keskenmeno, tuulimuna tai vastaava. Voiko muka oireet tai oireettomuus olla näin erilaisia samalla ihmisellä. Onko kropalla vain niin hyvässä muistissa hormonimuutokset, että ne eivät enää tunnu niin voimakkaasti. Täytyy lueskella vähän alkuraskauden tunnelmia piilotetusta blogista. Yritän tässä nyt vain järkeillä, että toisaalta nyt ollaan vasta tosi alussa (oman laskuni mukaan 5+6). Sain tällä kertaa tietää raskaudesta aiemmin, joten ehkä se vain tuntuu siltä, että pitäisi olla jotain oireita enemmän, ehkä ne on vasta tulossa. Rintatuntemusten vähäisyyden kyllä ymmärrän ja osaan selitttää, koska edellinen raskaus ja imetys varmasti ovat muuttaneet niiden fysiologiaa ja herkkyyttä. Muut jutut vähän hämäävät, eikä tilannetta auta, että ne liuskatestit olivat niin haaleita. Yritän nyt selviytyä ensi viikkoon ja olla ahdistumatta lisää. Ja koitan olla googlailematta mitään keskenmenojuttuja. Helpommin sanottu kuin tehty.

Kerroin parhaalle ystävälleni viime viikolla raskaudesta. Muuten olen saanut pidettyä hyvin suuni supussa. En kertonut edes siskolle perjantaina, kun äidin kanssa käytiin kylässä. Ajattelin nyt pitää suuni kiinni ainakin siihen ensi viikon ultraan saakka, että näkee onko mitään kerrottavaa edes. En tiedä onko äiti alkanut aavistella jotakin, koska puhui vähän vihjailevasti lauantaina. Ehkä koitti kepillä jäätä, koska kieltäydyin saunajuomasta. Täytyy varmaan hieman aiemmin tällä kertaa kertoa äidillekin. Viimeksi taisi olla jo viikko 16 tai jotain. Anoppi on tulossa pariksi päiväksi kylään huomenna. En tiedä miksi on alkanut ärsyttää nykyään sekin ihminen. Tultiin kuitenkin ihan hyvin toimeen yli puoli vuotta saman katon alla joka viikko monta päivää. Varmasti on paljon kamalampiakin anoppeja ;), ehkä tämä on jotain omaa ahdistustani. Tänään alkaa jumppakausi. Ajattelin näin alkuun kokeilla taas erilaisia jumppia, kun vielä pystyy hyppimään ja tekemään vatsalihaksia ym. Tavoitteena olisi nyt ainakin kolme kertaa viikossa. Jos sitten myöhemmin ottaisi taas sen odotusajan saliohjelman käyttöön, jonka viime kerralla sain. Lisäksi olen asettanut itselleni sellaisen tavoitteen, että nyt alkuun ei paino saisi neuvolakäynneillä nousta ollenkaan. Pieni laskukaan ei olisi pahitteeksi. Kiloja on ainakin 10 ylimääräistä tällä hetkellä eikä olisi huono, vaikka oltaisiin näissä lukemissa sitten ihan loppuvaiheessakin. Millekään laihikselle en tietenkään ala, mutta ihan omaa parasta ajattelen, että paino sitten putoaisi raskauden jälkeen ja saisin tällä kertaa pidettyä sen poissa. Nyt se on pikku hiljaa noussut viimeisen vuoden aikana. Mielessä oli myös kirjoitella vitamiineista ym, mutta taidan jättää toiseen kertaa.

Neuvoloita

Pääsin viimein eilen neuvolaan läpi ja sain heti tälle päivälle ajan. Oli vain nopea käynti ennen neidin 18kk neuvolaa. Siitä kohta lisää. Otettiin vain verenpaineet ja paino. Sain melkein sydärin kun kävin vaa'alla. Painan lähes niin paljon kuin viimeisilläni raskaana. Miten näin on päässyt käymään? Oikeasti ei mahdu kaaliin. Syön suht terveellisesti, herkuttelen vähän. Elän normaalia elämää, ainoa mikä on keväästä saakka ollut vähemmällä on liikunta. Salille on pakko lähteä. Uusin kortin heti ensi viikolla, kun palaavat lomilta. Kassapalvelut ovat olleet paikallisella salilla pari viikkoa lomilla ja sisään pääsee vain ladatulla avainkortilla. Olin myös iloisesti yllättynyt, että on taas sama terkka kuin ekallakin kerralla. En tiedä miksi nimeä ei ollut netissä. Terkka kyseli vointia, kuukautiskierrosta jne. Normisettejä. Lasketuksi ajaksi tuli menkkojen perusteella 25.3, mutta se tulee kyllä muuttumaan. Itse katselin netin laskureilla epäilemäni oviksen mukaan ja sain 5.4. Tosiaan varattiin myös lääkäriaika ja ultra taas, jei. Taitaa täällä neuvolassa olla tapana tuo varhaisultra. Se on 18.8. ja sen perusteella terkka sitten laittaa lähetteen nt-ultraan. Täällä on nykyään labrajutut muuttuneet ja täytyy itse varata kaikki ajat. Vaikka kaikki jutut periaatteessa oli tuttuja, tuli sellainen olo, että en enää muista ollenkaan mitä kaikkia juttuja pitääkään tehdä ja missä vaiheessa. No, parin viikon päästä on lääkäri sitä ennen ei kait mitään tarvikaan tehdä. Nyt pitäisi vain koittaa kestää sinne ultraan saakka. Olo on kovin oireeton. Välillä unohdan koko raskauden. Pelkään, että syön vaikkapa jotain kiellettyä tai jotain kun en vain muista koko asiaa kun on tekemistä ja muuta ajateltavaa niin paljon. Aika varmaan kyllä menee paljon nopeampaa kun ensimmäisellä kerralla. Oireettomuuden takia tekisi mieli käydä ostamassa pari testiä vielä ja katsoa mitä ne näyttävät. Jäänyt niin kaihertamaan ne davidin kökkötestit. Miten voi näyttää niin hailua vaikka cb digi näytti raskaana 2-3. Vatsakrampit on toistaseksi hellittäneet. Nännit ovat ihan vähän arat. Ehkä jotain pientä ruokahaluttomuutta tai ei vaan tee mitään mieli (paitsi ehkä jotain herkkuja, joita välttelen). Lauantaina Korkeasaaressa tuli yhtäkkiä kauhea huono olo. Oltiin menossa syömään eli johtui varmaan alhasista verensokereista. Tuli ihan puskista kamala heikotus/teki pahaa ja vatsassakin kiersi. Varmaan olisi pitänyt juoda enemmän ja mennä syömäänkin aiemmin, mutta ei sitä malttanut. Reissu meni muuten hienosti. Neiti jaksoi koko pitkän päivän ja oli kiinnostunut eläimistä. Ehkä noita oireita tuosta tulee lisää. Omien laskemien mukaan kuitenkin vasta kuudennella viikolla mennään. 

Neidin neuvolasta vielä. Tytsä oli oikein edukseen neuvolassa ja esitteli hienoja taitojaan ja puhui ja ystävystyi terkan kanssa (eri terkka kuin mulla, ja sijainen). Neiti kasvaa omalla käyrällään nätisti. Painoa oli 13,5 kg ja pituutta 87cm. Meillä kyllä käytetään jo jopa 110cm vaatteita (suurin osa 92/98). Neiti on varmaan vaan sen mallinen, pitkä selkäinen ja toisaalta vatsassakin löytyy pyöreyttä, että pituutta menee siihen, housuista kun menee vielä 80cm koot. Oli tylsä ja pitkä neuvola kun käytiin läpi niitä voimavara kyselyitä ym. Ehkä niistä jollekin on hyötyä, mutta itsestä tuntuu ajan haaskaukselta kun kaikki on hyvin.

Nyt nukkumaan. Lähden aamulla parhaan ystävän luo kylään ja neiti menee mummulaan niin saadaan rauhassa höpistä pitkästä aikaa. Ai niin, neiti kömpii joka yö meidän väliin nukkumaan aamuyösti. Taisi se eka yö olla joku poikkeus... Noh ei mua haittaa kun kuitenkin vasta opetellaan ja onhan tyttö vasta 1,5v.