Onnellisuus ja haikeus

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat menneet hienosti. Olin varautunut paljon pahempaan. Odotin isosiskolta enemmän mustasukkaisuutta, mutta vielä ainakin hän on ollut enemmän ihastunut ja ylpeä vauvasta. Olen jopa ollut muutaman yön kahdestaan lasten kanssa, kun mies on ollut työreissuilla ja kaikki on mennyt hyvin. Vauva on ollut täysin erilainen kuin siskonsa. Yhtään yötä en ole vauvan takia valvonut vaan sairaalan yhden yön syömismaratonin jälkeen tyyppi on nukkunut kaikki yöt. Kerran ollaan menty nukkumaan vasta yhden aikoihin kun neiti nukahti ja kakki vuorotellen kolme kertaa ja aina täytyi uudestaan nukuttaa. Mutta tosiaan vauva on todella rauhallinen ja nukkuu paljon ja pitkään ja syö tehokkaasti eikä ole mitään tississä roikkuja niin kuin siskonsa oli. Tämä on varmaan säästänyt myös nännejä ja imetys on ollut tällä kertaa aivan eri kokemus. Esikoisen kanssa meni tuubitolkulla lansinohia, mutta nyt en ole enää sairaalan jälkeen käyttänyt kuin silloin tällöin. Tuttiakin vauva suostuu välillä syömään, toisin kuin siskonsa, joka sitä ei huolinut ollenkaan. En sitä hirveästi tyrkytä, mutta välillä se on ihan hyvä pelastus esimerkiksi kaupassa tai autossa ja saa lisäaikaa ruokailuun hetken. Esikoinen ei myöskään koskaan nukahtanut itsekseen vaan on aina vaatinut nukuttamista. Vauvan taas voi laskea sitteriin tai sohvalle tai sängylle syömisen jälkeen ja tytsä saattaa vain hetken killitellä ja sitten nukahtaa itsekseen. Ja nukkuukin sitten vaikka 3-4 tuntia putkeen. Välillä oli alussa ennen maidon tulon tasaantumista tissit räjähtämässä, kun neiti vain nukkui. Silloin tuli paljon pumppailtua ja sain pakkaseen kivasti maitoa. Imetyksen suhteen olen muutenkin ollut nyt viisaampi, kun tiedän että omaan reilun maidontuotannon ja suihkutissit, joten olen harrastanut samasta rinnasta imettämistä pari kolme kertaa peräkkäin, ettei joka syötöllä tulisi ahmimista ja ilmaa masuun. Tämä on varmasti auttanut, koska tällä neidillä ei paljon pieru/masuvaivoja ole ollut.

Tällä viikolla oli kuukauden vanhan lääkärineuvola ja kaikki oli loistavasti. Painoa oli kertynyt 4530g ja pituutta jo 54,5cm, ei siis ihme, että 50cm vaatteet jo ovat jääneet pieniksi. Neiti on oikein terve ja terhakka tapaus ja itseasiassa alkanut jo hymyilemään takaisin kun hänelle hymyillään. Se hampaaton leveä hymy on niin suloisen näköistä.

Päälimmäisenä tunteena tällä hetkellä on onnellisuus ja toisaalta myös haikeus. Pieni vauva on ollut niin ihana, mutta kasvaa niin kovaa vauhtia. Itselle on välillä iskenyt todellisuus ja ajatus siitä, että en enää koskaan, näillä suunnitelmilla ainakaan, ole raskaana tai saa pitää sitä omaa pientä vastasyntynyttä sylissä. Masuikävää en vielä ole kokenut enkä toisaalta tällä hetkellä kaipaa raskaana olemista, sillä viimeisten viikojen hermokivut ovat vielä liian hyvässä muistissa. Luulen kyllä, että aika kultaa vielä muistot senkin suhteen ja saan jossain kohtaa toden teolla toppuutella vauvakuumetta. Toivon vain, että siitä ei koskaan enää tule vauvankaipuuta, johon ei auta muu kuin oma vauva. Siinä kohtaa voi olla, että menisi miehen kanssa sukset ristiin aika pahasti. Synnytyssalissa vauva rinnalla vitsailin miehelle, että kai sitä vielä kolmas tullaan täältä hakemaan, kun meni niin mukavasti tällä kertaa. Mies ei oikein vitsailustani innostunut vaan oli sitä mieltä, että katsotaan nyt miten pärjätään näiden kahden kanssa ja kun ei oikein ole kolmannelle tilaakaan. (se on kyllä tekosyy, kun on kuitenkin kolme makkaria talossa eikä lapset omaa huonetta välttämättä tarvitse ainakaan ennen teini-ikää). Noh katsotaan, en usko että lisää lapsia on luvassa ainakaan lähivuosina. Luulen, että työelämä kutsuu tämän vauvavuoden jälkeen taas kovasti, tällä hetkellä kun vielä ollaan siinä vauvakuplassa, mutta kyllä arkikin taas nostaa päätään, varsinkin niinä päivinä kun olen kotona kahden lapsen kanssa. Tänään esimerkiksi tuntui olevan aikas rasittavaa, kun yritin siivota ja koko ajan joko vauva tai neiti keskeytti hommat. Isommalla neidillä on myös menossa kuivaksi opettelu ja nyt ollaan oltu reilu viikko ilman vaippaa päivällä. Kolme päivää oli jo täysin kuivia eikä tullu pissavahinkoja, mutta tänään sitten kastui kahdet housut. En tietenkään odottanut, ettei enää ollenkaan tule vahinkoja, mutta kyllä se risoo kun olet monta kertaa sanonut että mene pissalle eikä neiti suostu tai menee jopa vessaan mutta sitten touhuaa siellä jotain ihan muuta mitä pitäisi ja seuraavaksi onkin märät housut. Ehkä se siitä ja edistystä tosiaan on jo huimasti tullut, kun koko kesän tuntui, että mentiin lähinnä takapakkia eikä ilman vaippaa suostuttu edes olemaan.

Luulen, että alan pikkuhiljaa taas lopettelemaan blogin kirjoittelua, kun tämä on muutenkin ollut hieman hitaanpuoleista koko tämä vuoden. Aloitin blogin viime vuonna vauvan yrityksen alkaessa ja siitä oli todella paljon apua viime kesän tuulimunaraskauden käsittelyssä ja uuden raskauden alussa, jolloin sain pelkoja pois mielenpäältä. Arki on kuitenkin aika kiireistä eikä kirjottaminen oikein tällä hetkellä tunnu tarpeelliselta. Saatan jossain vaiheessa tulla kertoilemaan kuulumisia tai sitten piilotan blogin lähiaikoina ja säilytän sitä vain omana päiväkirjanani niin kuin esikoisenkin kohdalla olen tehnyt. Katsotaan...

Synnytyskertomus

Tässä yön pimeinä tunteina, kun kuuntelen huonekaverin kuorsausta ja jostain syystä ei muutenkaan hirveästi väsytä, voi vaikka kirjoitella ylös synnytyksen tapahtumia. Tällä kertaa kokemus oli kyllä täysi 10 tai 10+. Mitään ei jäänyt hampaankoloon ja kaikki meni loistavasti. Synnärille tosiaan saavuttiin neljä jälkeen iltapäivällä keskiviikkona ja kirjattiin sisään, olin käyrillä, kohdunsuu 4 sormelle auki ja vähän kanavaa jäljellä. Sain sairaalakamat päälle ja mentiin saliin odottelemaan. Sen verran tuntui tuossa vaiheessa, että piti puhallella supistusten läpi. Väli oli jotain 7 minuutin paikkeilla edelleen. Sain syömistä ja katselin telkkaria ja välillä puhaltelin. Jossain vaiheessa olin uudestaan käyrillä, ainakin tunnin koska oli vissiin kiirusta eikä kätilö tullut ottamaan pois. Eipä siinä mitään hätää ollut. Joskus 8 aikoihin sain lämpötyynyt ja panadolin, kummastakaan en tuntenut kyllä olevan hyötyä suuremmin ja tyynyistä tuli vain kauhea hiki. Soittelin kätilön paikalle ja aloin tiedustella epiduraalin mahdollisuutta aika piakkoin, sillä supistukset olivat tiheentyneet ja voimistuneet taas hieman. Katsottiin ensin onko edistystä tapahtunut ja aika vähän siinä neljässä tunnissa. 5 cm ja kanava oli hävinnyt. Koitin hetken vielä sinnitellä, mutta sitten todettiin kätilön kanssa, että nyt tai sitten vasta vuoron vaihdon jälkeen tunnin päästä, johon sanoin et nyt kiitos. Se oli hyvä päätös, sillä lääkäri oli juuri menossa nukuttamaan, missä olisi mennyt aikaa myös mutta tulikin ensin laittamaan meikäläisen. Kivut hävisivät vähän ajan päästä lähes kokonaan vain pieni paineentunne oli supistusten aikana. Siinä sitten kävikin niin kuin epäilin, että kun kipu häviää ja rentoutuu homma lähtee etenemään, vaikka kätilö sanoikin että voi hidastua. Siinä miehen kanssa juteltiin ja koitin levätä kun hän katsoi elokuvaa ja olin siinä käyrillä samalla. Uusi kätilö tuli käymään ja sanoi, että puhkaistaan kalvot kun hän tulee takaisin auttamasta. Kymmenen aikoihin kalvot puhkaistiin ja olin siinä kohtaa sitten 9cm auki ja enää jokin pieni reuna edessä. Kätilö lähti ja pyysi soittelemaan kelloa kun alkaa tuntua ponnistamistarvetta. Ei siihen kauaa mennyt kun alkoi tuntua painetta myös takapuolella. Ehkä puolisen tuntia korkeintaan ja sanoin miehelle, että sammuttaa telkkarin ja painaa nappia, neiti tulee nyt. Tunsin selvästi jokaisella supistuksella vauvan tulevan alemmas kanavassa ja välillä tuli myös lapsivettä lorahduksia. Kätilö tuli ja riisuttiin pöksyt ja aloin ponnistamaan. Siihen ei lopulta kauaa sitten mennyt, että neiti oli maailmassa. Syntymäajaksi tuli 22.53. Kaikista kamalinta synnytyksessä on ponnistusvaiheessa pään tulo ja hartioiden, mutta ehkä vielä inhottavampaa kun kätilö käskee odottaa ponnistamista kun auttaa jotain osaa ettei repeisi tai vastaavaa. Se venymisen ym tunne on kauhea, mutta onneksi hyvin lyhytkestoinen. Tällä kertaa homma meni ihan nappiin eikä tarvinnut leikata välilihaa. Pari tikkiä laitettiin, mutta ei mitään suurta vaurioo tullut ja olokin oli aivan eri kuin ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Ainoa ikävä juttu oli, että neiti oli ehtinyt kakkimaan lapsiveteen ja se oli vihreää. Tytsä oli myös kovin limainen ja kätilö sekä lääkäri imivät limaa pois. Imetys lähti silti ihan hyvin menemään ja maito on noussut hienosti. Ehkä vähän turhankin hyvin, sillä tytsä on ollut kovin uninen eikä vielä mahaan paljon mahdu, joten tyhjennys puoli on hidasta. Ajattelinkin tästä keitellä nuo rintapumpun osat ja ottaa suurempia pois ja laittaa pakkaseen. Yhden aikaan yöllä siirryttiin osastolle ja mies lähti kotiin, koska oli aamulla menossa töihin. Eka yö meni ihan ok, nukuttiinkin vähän, mutta toisen yön neiti sitten viihtyi rinnalla ainakin kolmeen saakka ja lopunaikaa kuuntelin taas huonekaverin kuorausta. Olisin kovasti halunnut kotiin jo perjantaina, mutta eivät päästäneet kun oli viimein sokeriseuranta neidillä vielä 2vrk iässä eli viime yönä. Se vähän harmitti, mutta otin sitten levon kannalta. Viime yö meni hienosti, neiti nukkui koko yön niin, että jouduin herättelemään syömään neljän aikoihin. Tänään aamulla kotiuduttiin kymmenen aikoihin. Lääkäri katsoi jo eilen vauvan kunnon ja aamulla aamupalan ja hoitsun tarkastuksen jälkeen päästiin lähtemään.

Vauvaa hakemassa

Täällä sitä ollaan synnärillä ja odotellaan. Eilinen oli vielä yhtä helvettiä hermokipujen kanssa, mutta varmaan hieronta/akupunktioneulat korvassa sekä kinesioteippaus rentouttivat siinä määrin, että homma lähti etenemään. Tänään kaikki hermokivut on ollut poissa. Yöllä jo nukuin aika levottomasti ja muutamia supistuksiakin tuli. Aamuyöstä lähtien kävin vessassa ja suoli tyhjeni useampaan otteeseen. Aamulla seitsemästä lähtien onkin sitten tullut 7-10min välein supistuksia. Neidin vein päiväkotiin ja laitoin miehelle viestiä, että varautuu että tänään tulee lähtö. Samoin laitoin äidille viestiä, että hakee neidin päiväkodista ja anopille ilmoittelin että lapsenvahtia tarvitaan to-pe. Aamupäivä meni ihan ok, tein vähän vielä opiskeluja koneella ja kellottelin välillä supistuksia. Söin ja katselin telkkaria ja puolen päivän aikoihin kävin neuvolassa. Terkka siellä katsoi vähän kohdunsuuta ja sanoi, että on jo kolmelle sormelle auki. Siitä kun kotiuduin, soittelin miehelle että alkaa kotiutumaan ja menin vähän lepäilemään. Supistukset ovat kyllä koko ajan napakoituneet. Synnärille päin lähdettiin kolmen jälkeen kun mies tuli. Olisin varmaan vielä pärjäillyt kotonakin, mutta en halua päätyä tosiaan matkasynnytystilastoihin ja kivunlievityskin olisi ihan kiva, joten parempi ajoissa kuin myöhään. Käyrille pääsin kun tultiin, kirjattiin tietoja ja sisätutkimuksen mukaan noin 4cm auki ja vähän kanavaa jäljellä. Pääsin saliin odottelemaan ja sain vähän syötävää. Mies lähti myös syömään kun vielä on varmasti aikaa. Saa nyt nähdä kuinka kauan tässä vielä menee, saadaanko vauva tälle puolelle masua tämän päivän puolella. Vielä pärjäilen ihan ok vain puhaltelemalla supistusten läpi. Nyt vain odotellaan ja katsotaan miten tilanne etenee.

39+1 ja nivelten löystymisen helvetti

Viimeiset päivät ovat taas vierähtäneet välillä itku kurkussa ja särkylääkkeitäkin on taas mennyt, vaikka ei niistä tunnu apua olevan. Fyysisen kivun lisäksi tuskaa lisää henkinen olo, koska väsymys+kipu on aika hemmetin huono yhdistelmä varsinkin 2,5v uhmaikäisen kanssa. Pinna on siis aivan totaalisen kireällä ja morkkis kaikista hermostumisista aivan valtava. En väitä siis olevani mikään täydellinen äiti, joka ei koskaan hermostu tai korota ääntään, mutta viime aikoina sitä on tapahtunut aivan liikaa eikä lapsi sitä ansaitse. Pyydän kyllä anteeksi aina ja selitän, että äitiin sattuu ja siksi hermostuu niin nopeasti. Usein olen itsekin samalla silmät kosteina. Vaikeahan varmasti tuon ikäisen on sitä ymmärtää, mutta ehkä tästäkin voidaan jotain oppia, ainakin tunteiden näyttämistä ja anteeksi pyytämistä.

Olen niin valmis, että vauva syntyisi. MIKÄÄN ei kuitenkaan viittaa siihen, että niin tapahtuisi lähiaikoina. Harkkasupistuksia on koko ajan. Muutamina öinä joitain kipeämpiä alavatsalla ja selällä, mutta kohdunsuun tilanteesta en tiedä mitään, onko ollut vaikutuksia. Lauantaina saatoin bongata osan limatulppaa, mutta sen jälkeen ei mitään. Olen ollut niin epätoivoinen, että googlasin jopa kotikonsteja synnytyksen käynnistämiseen. Kaikki siivoilut ja lenkkeilyt ym on suljettu pois ihan fyysisestä kykenemättömyydestä. Viime päivien piina alkoi siitä, että perjantaina vointi oli ihan hyvä ja nappasin sitten imurin käteeni. Noh muutama tunti myöhemmin en päässyt taas kävelemään. Ainoat järkevät jutut nyt ehkä olivat nuo akupunktiopisteet, joita voi käyttää ja niitä mies vähän hieroi eilen, mutta ei kyllä vielä ainakaan ollut mitään vaikutusta. Vaikka supistuksia pitäisi saada aikaan tai ainakin vahvistaa epäsäännöllisiä supistuksia ainakin. Tänään soitin epätoivoissani tutulle fysioterapeutillekin ja kyselin onko tässä vaiheessa mitään mitä voisi tuon nivelen löystymisen ja hermokivun kanssa tehdä. Ainoa oikeastaan on tuo kireiden lihasten hieronta kevyesti ja kinesioteippaus. Huomiseksi sitten varasin ajan siihen.

Tuon pinnan kiristämisen lisäksi, kaikkein pahinta on se, että mikään ei auta (paitsi toivottavasti synnytys) ja kaikki mahdollinen vain pahentaa vaivaa. Pelkään oikeasti henkisen jaksamiseni kanssa (fyysinen on jo romuna), jos tämä raskaus venyy paljon yliajalle. Ja oikeasti elämä on aika mahdotonta pienen lapsen kanssa, jos ei pääse edes kävelemään. Olen kuitenkin paljon yksin lapsen kanssa. Eilen itkin pöydän vieressä, koska oli pakko kantaa kaikki tavarat yksitellen yhdessä kädessä, koska toisella kädellä piti koko ajan ottaa tukea jostakin, koska pelkäsin jalan pettävän alta. Tässä vaiheessa myös oikeasti jalan pettäminen ja kaatuminen pelottavat. Juttelin juuri aamulla miehelle, että tässä vaiheessa on hyvä olla jälkiviisas ja todeta, että ehkä olisi kannattanut harrastaa sitä liikuntaa ja vahvistaa lihaksia, jotta nivelillä olisi nyt parempi tuki. Luulen, että ensimmäisen raskauden kohdalla se pelasti minut näiltä vaivoilta. Lisäksi ehkä olisi kannattanut käyttää sitä tukivyötä. Jee, jälkiviisaus. Ei kylläkään auta tässä tilanteessa paskan vertaa... Rakas lapsukainen, voisitko nyt vain tulla jo tälle puolelle mahaa. Äiti ei enää oikein jaksa.

Vali vali ja ja neuvoloita

En ole yleensä kovin herkästi valittava tyyppi, mutta nyt on todellakin alkanut tuntua siltä, että todellakin toivon ettei laskettua aikaa tarvitsisi odotella tämän neidin kanssa. Saati, että menisi yliajalle. Olo on vain niin tukala koko ajan. Helteetkin vielä... Olo on niin kankea ja onneton. Ja väsynyt. Suurin osa öistä menee niin, että käyn vähintään kolmen tunnin välein vessassa ja lopun aikaa pyörin ja etsin hyvää asentoa. Hyvällä tuurilla nukun jossain välissä ehkä pari tunnin putken. Kaikista pahin on kuitenkin taas viime aikoina ollut tuo hermokipu, joka vetää jalan alta. Johtuu siis siitä SI-nivelen löystymisestä ja jonkin hermon sinne jäämisestä. Vetää niin kiukkuisesti pakarasta/lonkasta jalkaan eikä meinaa päästä kävelemään. Eikä se auta myöskään nukkuma-asennon löytymisessä (vaihtoehdothan tässä kohtaan on kylki ja kylki). Eikä siinä mitään, mutta kun se ärtyy aivan kaikesta tekemisestä! Olisi kiva touhuilla pihalla tai siivoilla tai mitä vaan, mutta ei en uskalla edes paria koirankakkakasaa lapioida pois, kun sen jälkeen ei tiedä onko ihan jalaton ja selätön. Näin siis kävi maanantaina ja yötä vasten oli pakko ottaa panadol, että sai edes terävimmän kivun pois ja nukahdettua. Mieli olisi tehnyt jossain vaiheessa amputoida koko jalka pakarasta alaspäin, niin kettumaista se on. Harmittaa vain itseäkin kun on sitten niin kiukkuinen, kun sattuu ja on väsynyt. Kyseiseen vaivaan ei yleensä auta kuin synnytys... Venyttely voi tehdä vaivan vain pahemmaksi samoin kuin hieronta.

Viime viikolla tosiaan oli normineuvola ja sitten lääkärineuvola perään, jossa myös ultrattiin. Vauva on tosi alhaalla, missä on kyllä viihtynyt jo pidemmän aikaa. Pää on hyvin pitkälti kiinnittynyt jo ja siitä varmaan tuo aivan järkyttävä paineentunnekin aina välillä johtuu (erityisesti yöllä kun on pissahätä). Mutta.... eipä mitään muuta ihmeellistä ole tapahtunut. Ei sillä, että olisi hirveästi mitään supistelujakaan. Harkkoja lähinnä. Lääkäri oli kirjoittanut neuvolakorttiin, että kohdunsuu kiinni ja 3cm kaulaa. Ultraus oli vähän pettymys, paitsi tietenkin sen suhteen, että vauva oli oikeassa asennossa. Lääkäri ultraili ja mittaili hiljaisuudessa eikä juuri näyttänyt mitään ruudultakaan. Sellainen pikkaisen keskikäyrän yläpuolella kuulemma mitat. Oma veikkaus on kyllä, että tämä tapaus ei ole ihan yhtä iso kuin esikoinen. Mahakin on mielestäni pienempi. Voi olla tietenkin, että esikoinen oli vielä tässä vaiheessa kovin ylhäällä ja ahdisti ihan valtavasti palleaa ja keuhkoja.

Tälläkin viikolla ehdin jo käydä taas neuvolassa, kun niitä nyt on joka viikko. Ainoa positiivinen asia tässä on ollut ettei painoa ole tullut juurikaan lisää. Itseasiassa se oli hieman laskenut kesäkuun alun edellisestä neuvolasta ja nyt tällä ja edellisellä viikolla ollut sama. Ei sinänsä haittaa, koska nyt ollaan aikalailla niissä lukemissa, joista lähdin esikoista synnyttämään ja tällä kertaa lähtöpaino oli vähän korkeampi. Kokonaisnousu on tähän saakka noin 6 kiloa, mikä on mielestäni ihan hyvin, kun en ole juuri liikuntaa harrastellut. Hb on ollut aikas alhainen ja rautaa olen nyt syönyt. Pari pykälää oli noussut viime viikosta nyt 113. Vielä voisi vähän nousta kyllä. Luinkin jostain Vauva tai muusta lehdestä, että levottomat jalat voivat johtua alhaisesta hb:sta ja jokin aika sitten oli aikas levottamat jalat tosi usein. Hb on siis varmaan käynyt vieläkin alempana ennen kuin aloin syömään noita rautatabletteja.

Ainoa asia, joka nyt ei enää vaivaa on tuo närästys, thank God... Mutta tosiaan toivon, että helteet hieman hellittävät ja että synnytys olisi jo lähiaikoina. Ei kiitos ainakaan yliajalle, please....

Virallisesti äitiyslomalla

Tänään pistin kelaan viimeisen ilmoituksen työttömyydestä, koska eilen loppui työttömyys ja tänään alkoi äitiysloma. Oli vähän kurjaa olla "työttömänä" eli rahattomana tässä reilu kuukausi ja tein ilmoituksen työkkäriin ja kelaan, jotta vähän saisi edes rahaa näiltä muutamilta viikoilta ennen äippäloman alkua. Siitäkin kun ensimmäiset rahat tulevat vasta kuukauden päästä. Toisaalta tuo kevään työpätkä oli ihan mukava ja juuri sopivaan aikaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen tyytyväinen, että sain keväällä niin paljon muuta ajateltavaa ja haastetta niin työn suhteen kuin neidin päivähoidon aloituksen etten ehtinyt murehtia raskautta ja sen etenemistä. Jos olisin vain ollut kotona niin olisi ollut aivan liikaa aikaa panikoida kaikenlaista. Säännöllinen elämänrytmi ja ruokarytmi varmasti myös auttoivat niin alun huonovointisuuteen kuin sokereidenkin tasapainoon. Kevät oli kyllä haasteellinen, mutta oli myös kiva huomata että pärjäsin vaikka aivan omaa pätevyyttä työ ei vastannut. Voitin itseni kuitenkin monessa suhteessa ja oli mahtava olla osa työyhteisöä, jossa oikeasti viihtyi. Olen ollut monessa erilaisessa työyhteisössä ja yleensä naisvaltaisilla aloilla, joten työilmapiiri ei aina ole ollut kovin mukava. Tuolla kuitenkin oikeasti tuntui, että kuului heti porukkaan ja aina sai apua kun vaan pyysi. Toisaalta, koska työ nyt ei ollut täysin pätevyyttäni vastaava, sain myös varmistuksen itselleni siitä, että suuntautumiseni on ollut täysin oikea ja jatkossa keskityn juuri oman pätevyyteni mukaisten töiden hakuun. Silti en sulje pois myöskään lyhyempiä sijaisuuksia vaikkapa kyseiseltä alalta.

Muuten tällä hetkellä menee ihan mukavasti. Ainoa, joka tällä hetkellä välillä takkuilee on nukkuminen. Nukkuminen nyt yleensäkin on aikas heikkoa nykyään. Jokaiseen kyljen kääntämiseen herää ja vessassa täytyy käydä parikin kertaa yössä. Kantapään kautta sitä on oppinut, että kannattaa mennä ajoissa sänkyyn, että tulee oikeasti levättyä tarpeeksi, sillä se lepääminen on jokatapauksessa katkonaista. Väsymys ja 2,5-vuotias pikku uhmaikäinen eivät ole kovin hyvä yhdistelmä. Onneksi näin kesällä on paljon tekemistä ja muitakin ihmisiä neitiä viihdyttämässä. Oma jaksaminen sen suhteen on kyllä välillä kortilla ja esimerkiksi netflixin piirretyt välillä vähän liikaa katselussa. Tällä hetkellä neiti on anopin kanssa liikenteessä jossakin ja minä olen päivän tehnyt taas opiskeluja. Anoppi on nyt aika vähän neitiä nähnyt niin ajattelin pyytää häntä lapsenvahdiksi muutamaksi päiväksi kun äitikin lähti kaikkien muiden potentiaalisten lähellä olevien lapsenvahtien kanssa (sisko ja täti) kesälomareissulle ulkomaille. Meikäläisellä vain niin kovin välillä hiertää tuo anoppi ja varsinkin jos vierailu on pidempi. Koitan nyt tässä taas kestää, vaikka miehelle olen taas napissut. Noh, olen vain iloinen, että saan lapsenhoitoapua ja saan hommia tehtyä kun se vatsatautiepisodikin vähän sekoitti pakkaa ja silloin jäi hommia tekemättä. Ehkä tässä nyt muutaman päivän anoppia sitten kestää.

Ensi viikolla olisi sitten seuraava neuvola ja lääkärikin. Kiva nähdä taas pikkuista ultrassa. Luulen, että pikku hiljaa tyyppi on alkanut asettumaan oikeaan asentoon, sillä istuessa on alkanut sen verran ahistamaan. Liikkeet tuntuvat myös hieman eri kohdilla kuin ennen. Toivotaan parasta, sillä hieman on alkanut pelottamaan perätila/poikittaistarjonta ja kääntöyritykset ym. Perätilavauvaa en ala synnyttämään, vaikka tiedän, että sekin voi mennä ihan sujuvasti. Sektio pelottaa myös. Minulla on niin positiiviset kokemukset edellisestä synnytyksestä, että toivoisin kovasti tämänkin synnytyksen menevän yhtä hyvin (miinus eppari tietenkin, koska se kesti niin kauan parantua). No, mutta yritän olla maalailematta piruja seinille ennen aikojaan. Ensi viikolla ollaan jo paljon viisaampia. Tietenkin minua pelottaa myös aina miehen työkuviot ja miten tyyppi mahtaa syntyä ja sopiiko niihin. Keäs on miehen yrittäjäalalla kaikkein kiireisintä, joten en pelkää turhaan. Yksin en millään kyllä haluaisi lähteä synnyttämään. Aina täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, että neidille täytyy olla joku hoitaja ja sitten itse pitäisi päästä jotenkin tunnin ajomatkan päähän synnärille. Jotenkin minulle on myös tullut fiilis, että tämä tyyppi ei ehkä viihdy mahassa ihan laskettuun aikaan ja toisaalta myös, että synnytys saattaa olla huomattavasti nopeampi kuin edellinen, joka sekin oli ensikertalaiselle ihan suht nopea n 13h lapsivesien menosta syntymään. Eniten toivon, että tämäkin tyyppi aloittaisi tulonsa selkeästi vesien menolla ettei tulisi sellaista arpomista, että lähdetäänkö jo vai ei. Pelottaa hirveästi edelleen matkasynnytys tai etten ehtisi saada mitään kivulievitystä. Kipupelko ei ole hirveästi hellittänyt ekasta synnytyksestä, vaikka se menikin ihan hyvin. Tiedän myös edellisestä, että siedän suht hyvin supistuskipuja alkuvaiheessa ja pelkään, että olen sitten kotona liian pitkään sen takia ettei tunnu vielä tarpeeksi ja sen takia en ehdi sairaalaan tai saamaan kivulievitystä. Kaikenlaisia tällaisia pohdintoja on tässä viime aikoina ollut. Alan ehkä jossain määrin olemaan myös malttamaton ja haluaisin tavata jo tämän tulevan tyypin. Ehkä tähän vaikuttaa osittain kaikki vaivat mitä on tullut ja nykyinen suht tukala olo välillä kun tuntuu tyypiltä loppuvan tila ja sitä pitää koittaa laajentaa vatsanahan toiselle puolelle tai virtsarakkoon. Tänään on 35+1 ja parin viikon päästä tyyppi on jo täysiaikainen. Sen jälkeen minun puolestani hän on tervetullut ihan koska vain mahan tälle puolelle. Hieman jännittää tuleva uusi arki ja neidin suhtautuminen vauvaan, mutta sotasuunnitelmia on tehty jo senkinkin varalle.

Pitkästä aikaa

Aika on taas hurahtanut siivillä. Toisaalta tuntui, että ei ole oikeastaan ollut mitään kummempia kerrottavaa. Työt loppuivat, aloin tehdä opiskeluja loppuu ja nyt neitikin on jo päiväkodista lomilla. Vajaa kuusi viikkoa laskettuun aikaan ja tuntuu, että ei ole oikein ehtinyt vielä ajatustasolla valmistautua siihen, että oikeasti meillä on täällä pian uusi pieni ihminen. Viime viikolla iski jokin pesänrakennusvietti tai muu paniikki ja oli pakko järkätä paikkoja ja etsiä kaikki vauvatarvikkeet ja vaatteet ja laittaa niitä paikoilleen. Ehkä myös viimeaikaiset kaikenlaiset vaivat ovat herätelleet siihen, että vauvan tuloon ei välttämättä mene edes sitä kuutta viikkoa.

Kaikenlaista pientä vaivaa on siis tässä tullut. Ensimmäinen ja rasittavin on närästys, josta aluksi yritin selvitä ihan kotikonstein korkeammalla tyynyllä ja renniellä. Sillä sainkin joksikin aikaa kurkun korvennuksen kuriin, mutta lopulta mikään ruokavaliomuutoksista lähtien ei auttanut ja pyysin reseptin kunnon lääkkeeseen ja oi sitä helpotusta. Enää ei kurkkua korvenna ja vaikka välillä röyhtäyttää niin aina ei tarvitse pelätä tuleeko mahanesteet takaisin suuhun. Toivottavasti tämä nyt riittää loppuraskauden eikä pahene ainakaan. Viimeaikoina on myös alkanut taas iskiasvaivat. Välillä niin pahana kuin viime yönä kun kävin vessassa enkä meinannut päästä sänkyyn takaisin kun jalka meinaa pettää alta. Mieskin heräsi ähinääni, mikä on ihmeellistä. Pakko on ollut tuonkin kanssa taas ottaa rauhallisemmin, koska kaikki touhuaminen siivoamiset, imuroinnit jne kyykkimiset pahentavat tilannetta ja olisi ihan kiva pystyä vielä käymään vaikka kaupassa yksin. Eilen jouduin nöyrtymään ja pyytämään äitiä avuksi, koska pelkäsin että jää kauppakassit kantamatta. Muutenkin on kyllä tahtia joutunut hidastamaan aikalailla, sillä supistelu alkaa heti jos yrittää vähänkään nopeampaa kävelyä esimerkiksi. Viime lauantaina olimme keskiaikamarkkinoilla ja kesken päivän oli vain todettava etten enää pysty kävelemään edes autolle saakka. Jäin siis odottelemaan läheiseen puistoon ja muut kävivät hakemassa auton ja ottivat minut kyytiin siitä. Supistelu ei siis ole vain harmittomia harkkasuppareita, jotka ovat tuttuja jo ekasta raskaudesta vaan oikeasti kipeitä, mutta onneksi rauhoittuvat levossa heti. Olen silti ihan tyytyväinen, että vasta nyt on ilmennyt tuollaisia, koska olisi ollut aika kurjat kesälomareissut Lontooseen ja Ruotsin Kolmårdeniin, jos ei olisi pystynyt kävelemään. Kolmårdenissa jäi kyllä kävelyt yhteen päivääm iskiaksen takia, mutta onneksi sääkääm ei toisena päivänä enää suosinut. Kolmårdenissa oltiin siis ennen juhannusta pitkä viikonloppu ja saatiin tuliaisiksi joku vatsatauti. Ei ollut kovin mukavaa oksentaa tämän mahan kanssa... Siitäkin selvittiin onneksi, vaikka onnistuttiin tartuttamaan kotona sitten muitakin. Siitä en tiedä tuliko tauti laivalta vai jo eläintarhasta tai sen hotellista. Mies sairastui jo laivalla takaisin tullessa ja me sitten neidin kanssa ma-ti yönä. Toivottavasti meidän neiti ja tulevakin lapsi ovat yhtä vastustuskykyisiä vatsataudeille kuin minä, sillä tämä oli elämäni ensimmäinen vatsapöpö, josta oksensin. Ja tämä on täysin tosi. Oksentanut toki olen muista syistä, mutta vatsataudin yleensä saavat vain mahan kuralle meikäläisellä.

Kaikenlaista muuta pientä kremppaa on myös ja ärsyttävä yöllä vessassa ravaaminen on myös alkanut. Tästä päättelin, että ehkä neiti on alkanut asettua pikku hiljaa syvälle lantioon lähtökuoppiinsa ja painaa virtsarakkoa ja häpyluuta aika paljon välillä. Pitkään tyyppi viihtyi poikittain ja aloin jo vähän huolestua, mutta onneksi tässä vaiheessa vielä mahtuu muljaamaan asentoa. Seuraava neuvola onkin sitten parin viikon päästä lääkärineuvola ja siellä ainakin ultrataan niin näkee sitten varmasti onko siellä asetuttu oikein päin eli raivotarjontaan. Tämän tyypin kanssa tuo asennon arvioiminen on ollut paljon hankalampaa kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin tunsin neidin pepun tuossa oikean kylkiluun alla ja potkut tuntuivat aina vasemmalla puolella. Mutta pääasiassa kaikki menee ihan hyvin ja kun ottaa rauhallisesti niin pärjää. Neidin kanssa tietenkin on välillä haastavaa kun joutuu nostelemaan, mutta eiköhän tämä tästä. Kiloja ei onneksi ole tullut paljoa ja sokerit on pysyny hyvinä. Navan ympärille on jostain ilmestyny pari arpea, toivottavasti ei tule kauheasti enempää. Olen nyt vähän enemmän rasvaillut.

Kaippa tämä loppu aika tästä hurahtaa nopeasti niin kuin alkukin. Muutama hassu viikko siis enää. Hui!

Rakenneultra ja muuta sekalaista

Perjantaina oli rakenneultra ja kaikki oli loistavasti. Oikein sopusuhtainen vauva ja täysin viikkojen mukaiset mitat(tänään tasan 21). Näyttäisi myös siltä, että toinen pikkuneiti olisi tulossa sulostuttamaan perhettämme. Ihan mukava uutinen sinänsä, kun menee kaikki samat vaatteetkin sitten seuraavalle mitä olen säilönyt. Uskoisin myös, että pääsemme miehen kanssa nopeammin yhteisymmärrykseen tytön nimestä kuin pojan, näin ainakin oli ekalla kerralla. Mitään ideoita ei kyllä vielä ole tullut.

Raskaus etenee edelleen hyvin omalla painollaan kaiken muun kiireisen elämän ohella. Maha on niin iso, ettei sitä enää millään vaatteilla piilottele. Töissä tulin kaapista pari viikkoa sitten eikä se ollut ollenkaan niin kamalaa mitä olin pelännyt. Mitään suurempia vaivoja ei ole, vaikka tahtia on hieman tarvinnut hidastaa ettei liikaa ala vatsaa kiristelemään. Jokin iskiastyyppinen vaiva iski vähän aikaa sitten, mutta meni onneksi viikonlopussa ohi. Sokerirasituksessa jäin taas kiinni 0,1 rajan ylityksellä, tällä kertaa paastoarvossa kun viimeksi se oli tunnin jälkeisessä arvossa.  Että otti taas aivoon. Ensi viikolla menen hakemaan mittaria. Luulen, että jos olisin syönyt vähän kevyemmin illalla ennen rasitusta niin en olisi jäänyt kiinni nyt ja sekös ärsyttää vielä enemmän. Noh, ei sitä viimeksikään ollut mitään vikaa kotona mitatuissa arvoissa ikinä, joten en ole huolissani. Ärsyttää vain se mittailu.

Vaikka kaikki etenee omalla painollaan siinä sivussa, totta kai vauva pyörii enemmän ajatuksissa nyt kun liikkeet tuntuvat niin selvästi päivittäin. Siinä samalla on iskenyt myös jokin haikeus. Tämä on luultavimmin viiminen kerta kun saan tämän kokea. Toisaalta harmittaa, että aika kuluu niin nopeasti enkä ole sen paremmin ehtinyt kuin uskaltanut nauttia odotuksesta. Toisaalta onhan se vauvakin täällä sitten nopeammin, jos aika tuntuu kuluvan nopeammin. Pidän kuitenkin raskaana olosta ja haluaisin myös nauttia siitä tämän viimeisen kerran. Itse olisin avoin myös kolmannelle lapselle, mutta mies on ollut hyvin ehdoton, että lapsiluku on tässä. Katsotaan nyt, voi olla että omakin mieli muuttuu kahden pienen lapsen kanssa ja työelämä kutsuu taas paljon houkuttelevampana. Myönnän kuitenkin etten ole mikään kotiäiti, joten ehkä se on parempikin niin. Loppuun vielä yksiön asukkaasta käsi poskella.

Tasan 17 ja pallon piilottelua

Ei ole taas pitkään aikaan ollut mitään ihmeellistä kerrottavaa eikä oikein aikaakaan. Elämä kulkee omallaa radallaan, vatsa kasvaa ja kaikki on hyvin. Doppleria käyttelen edelleen silloin tällöin kun epäusko iskee. Liikkeitä olen jo pidempään odotellut, mutta tähän mennessä on tuntunut vain satunnaisia muksahduksia. Dopplerilla kyllä kuuluu aika melske ja kopsahduksia vähän väliä, mutta eivät vaan jostain syystä tunnu. Ehkä tyyppi liikehtii enemmän tuonne selkärankaan päin. En tiedä myöskään istukan paikkaa, joten voihan sekin olla jossain kohtaa edessä, vaikka dopplerilla äänet hyvin kuuluukin.

Tällä hetkellä on pieni ahdistus päällä, koska en vain haluaisi vielä tulla töissä kaapista pihalle. Aika vaikeaa vain tuon mahan piilottelu alkaa olemaan. Viime viikolla kaivoin mammapöksytkin vaatehuoneen perältä. No ne nyt ei ainakaan piilottele vatsaa vaan paremminkin korostavat sitä. Maha on nyt viime aikoina kasvanut silmissä. Muistuttaa tilannetta ensimmäisellä kerralla, vaikka se olikin pari kuukautta myöhemmin joskus 23-25 viikoilla. Edelleen olo välillä tosi epävarma, vaikka mikään ei viittaa minkään menevän huonosti. Tästä epävarmuudesta johtuen kuitenkin haluaisin vielä muutaman viikon olla kaapissa ja alkaa vaikka tuntea enemmän niitä liikkeitä, jos sitä varmuutta siitä löytyisi. Tuntuu jotenkin muutenkin vaan niin hankalalta se kertominen. Esimies ja työyhteisö on kyllä tosi mukavia, mutta olen kuitenkin tuntenut heidät vain pari kuukautta, ehkä se vaikeuttaa tilannetta. Loppuun kuva pallosta rv16+4.

Ultra- ja neuvolakuulumisia

Pelkkää hyvää kuuluu. Tiistaina olin neuvolassa toisen kerran ja kaikki oli ihan hyvin. Painokin pari kiloa vähemmän kuin ekalla kerralla. Kuunneltiin dopplerillakin sydänääniä, kun myönsin itse jo kuunnelleeni usemman viikon. Perjantaina sitten olikin nt-ultra. Jännittämään alkoi vasta sairaalaan kävellessä, mutta kaikki oli onneksi todella hyvin. Riskit olivat pienet ja kaikki oli niin kuin pitääkin. Turvotus oli täysin sama kuin esikoisellakin eli 0,7 mm. Mitat vastasivat 12+2, kun menkkojen mukaan oli 12+5 eli laskettua aikaa ei alettu muuttamaan. Oma arvioni on lähempänä tuota 12+2, koska kierto olisi ollut oviksen perusteella pari päivää lyhyempi kuin se keskiarvo 34 päivää. Laskettuaika on siis 14.8. Olo on loistava ja välillä on niin kiirusta, että meinaa koko raskauden unohtaa. Tällä viikolla olen pariin kertaan jo epäillyt tunteneeni jotain pieniä kuplahduksia, mutta en ole ihan varma vielä. Saattoivat olla vaan ilmaa suolistossakin. Viimeksi aloin tuntemaan liikkeitä joskus viikolla 17, mutta nyt kun tietää miltä sen kuuluisi tuntua niin varmaan huomaa jo aiemmin.

Kiellettyä

Tässä mutustelen salmiakkia, kiellettyjen listalla sekin vissiin nykyään. Aikas ylireagointia sanon minä. Maalaisjärkeä tässäkin taas kaivataan. Muutama laku tai lakritsi ei kyllä maata kaada silloin tällöin, tuskin niitä kukaan pussitolkulla päivittäin syö.

Muuten elämä kulkee raiteillaan kuin juna tällä hetkellä. Töiden takia on kiireistä ja ajoittain stressaavaakin eikä neidin päiväkodin aloitus ole ollut helppoa, äidille eikä tyttärelle. Tämän takia ei ole juuri raskausjuttuja ehtinyt edes ajatella. Olokin on niin normaali kuin olla voi. Sen olen huomannut, että jos on väsynyt tai muuten rasittunut enemmän niin tulee huono olo eikä oikein ruoka maistu. Se on kuitenkin hyvin pientä. Pikku hiljaa olen silti alkanut uskomaan, että kyllä siellä joku kasvaa, sillä jumputus kuuluu ja sitä olenkin usein kuunnellut. Pian alkaa jo 12. viikko, uskomattoman nopeasti aika on sittenkin kulunut. Ensi viikolla on tiistaina seuraava neuvola ja perjantaina nt-ultra. Ehkä sitten voi hieman hellittää ja alkaa jopa paljastamaan uutisia lähimmille ihmisille. Luulin, että näin toisella kertaa vatsa alkaisi näkymään aikaisemmin ja olisi vaikeaa pitää uutisia omana tietonaan näin pitkään, mutta kai se on kiinni jokaisen erilaisesta fysiikasta. Ekalla kerrallakin mentiin pitkälle yli puolen välin ennen kuin alkoi näyttämään joltain muulta kuin hyvin syöneeltä ja äitiyshousuja aloin käyttämään vasta joskus 24 viikolla.

Dopplerikokeiluja

Olen varmaan pari viikkoa jo muutaman päivän välein testaillut josko dopplerilla jo kuulisi jotain. Ihan sen takia, että ensimmäillä kerralla syke löytyi noin 9+jotain. Tähän mennessä olen kuunnellut vain omia sykkeitä ja jotain mikä on varmaankin istukan ääntä. Viime viikonloppuna sain päähän piston tilata uusi doppleri, jossa näkyy myös syke lukema niin on ehkä helpompi tunnistaa se nopeampi syke sieltä joukosta. Eilen pääsin jo testailemaan tuota laitetta ja kyllä siellä välillä näkyi ruudulla sellainen 150-170 välillä vaihteleva syke, mutta itse en kuulokkeista sitä kuullut. Äsken koitin taas ja pienen etsimisen jälkeen kuulinkin sen jonkin aikaa. Tänään on omien laskujen mukaan 9+2. Olo on lähes normaali. Rinnoissa saattaa tuntua jotain esimerkiksi nopeasti rappusia alas tullessa tai jos neiti terävällä kädellä tökkäisee. Ruoka maistuu aikas hyvin, hiilaripitoiset jutut paremmin kuin proteiinit. Voi olla, että tällä hetkellä elämä on niin kiireistä ja kaikkea uutta on niin paljon ettei mitään huonoja oloja ehdi ajatella edes. Uskaltaisikohan sitä pikku hiljaa alkaa luottamaan siihen, että tästä vielä vauva tulee? On vain niin kovin vaikeaa kun ei ole oireita eikä mitään näy ulos päin. Ehkä nyt jos ja kun sykkeet on alkanut kuulumaan voi hieman alkaa luottamaa, mutta ei liikaa. Tällä viikolla kävin seulaa varten verikokeessa ja ultra on tasan kolmen viikon päästä. Sitä ja lopullista tuomiota odotellessa.

Hiljaista

Hiljaista on ollut, koska ei ole oikein mitään ihmeellistä tai uutta kerrottavaa. No nyt eilen saapui postissa nt-ultra-aika, joka on 5.2. Sinne saakka nyt koitan kärvistellä näine epävarmuuksineni. Muutin mieleni sen kontrolliultran kanssa, mutta ei sitten ollut enää työaikatauluihin sopivia aikoja jäljellä ja sitten olisikin mennyt jo niin liki tuota seulaultraa etten enää nähnyt järkeä. Voihan sitä sitten koittaa vielä sitä yksityistä jos oikein alkaa ahistaa. Onneksi on nyt paljon muuta mietittävää, kun työt alkoivat. Neitikin sai päiväkodista paikan ja sitä pitäisi alkaa järjestelemään tutustumista sinnekin.

Olo on hirveän normaali tällä hetkellä ja sekös lisää ihan hirveästi epävarmuutta. Ällötyskin on vähentynyt paljon. Ainoa mikä tällä hetkellä kantaa eteenpäin on joku pieni tunne, että kaikki on hyvin, sellainen tunne joka loisti poissaolollaan kesällä. Toivotaan kovasti, että se pitäisi paikkansa. Kirjoittelu voi olla aika hiljaista, koska arki on muuttunut aika kiireiseksi nyt.