Tänään pistin kelaan viimeisen ilmoituksen työttömyydestä, koska eilen loppui työttömyys ja tänään alkoi äitiysloma. Oli vähän kurjaa olla "työttömänä" eli rahattomana tässä reilu kuukausi ja tein ilmoituksen työkkäriin ja kelaan, jotta vähän saisi edes rahaa näiltä muutamilta viikoilta ennen äippäloman alkua. Siitäkin kun ensimmäiset rahat tulevat vasta kuukauden päästä. Toisaalta tuo kevään työpätkä oli ihan mukava ja juuri sopivaan aikaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen tyytyväinen, että sain keväällä niin paljon muuta ajateltavaa ja haastetta niin työn suhteen kuin neidin päivähoidon aloituksen etten ehtinyt murehtia raskautta ja sen etenemistä. Jos olisin vain ollut kotona niin olisi ollut aivan liikaa aikaa panikoida kaikenlaista. Säännöllinen elämänrytmi ja ruokarytmi varmasti myös auttoivat niin alun huonovointisuuteen kuin sokereidenkin tasapainoon. Kevät oli kyllä haasteellinen, mutta oli myös kiva huomata että pärjäsin vaikka aivan omaa pätevyyttä työ ei vastannut. Voitin itseni kuitenkin monessa suhteessa ja oli mahtava olla osa työyhteisöä, jossa oikeasti viihtyi. Olen ollut monessa erilaisessa työyhteisössä ja yleensä naisvaltaisilla aloilla, joten työilmapiiri ei aina ole ollut kovin mukava. Tuolla kuitenkin oikeasti tuntui, että kuului heti porukkaan ja aina sai apua kun vaan pyysi. Toisaalta, koska työ nyt ei ollut täysin pätevyyttäni vastaava, sain myös varmistuksen itselleni siitä, että suuntautumiseni on ollut täysin oikea ja jatkossa keskityn juuri oman pätevyyteni mukaisten töiden hakuun. Silti en sulje pois myöskään lyhyempiä sijaisuuksia vaikkapa kyseiseltä alalta.
Muuten tällä hetkellä menee ihan mukavasti. Ainoa, joka tällä hetkellä välillä takkuilee on nukkuminen. Nukkuminen nyt yleensäkin on aikas heikkoa nykyään. Jokaiseen kyljen kääntämiseen herää ja vessassa täytyy käydä parikin kertaa yössä. Kantapään kautta sitä on oppinut, että kannattaa mennä ajoissa sänkyyn, että tulee oikeasti levättyä tarpeeksi, sillä se lepääminen on jokatapauksessa katkonaista. Väsymys ja 2,5-vuotias pikku uhmaikäinen eivät ole kovin hyvä yhdistelmä. Onneksi näin kesällä on paljon tekemistä ja muitakin ihmisiä neitiä viihdyttämässä. Oma jaksaminen sen suhteen on kyllä välillä kortilla ja esimerkiksi netflixin piirretyt välillä vähän liikaa katselussa. Tällä hetkellä neiti on anopin kanssa liikenteessä jossakin ja minä olen päivän tehnyt taas opiskeluja. Anoppi on nyt aika vähän neitiä nähnyt niin ajattelin pyytää häntä lapsenvahdiksi muutamaksi päiväksi kun äitikin lähti kaikkien muiden potentiaalisten lähellä olevien lapsenvahtien kanssa (sisko ja täti) kesälomareissulle ulkomaille. Meikäläisellä vain niin kovin välillä hiertää tuo anoppi ja varsinkin jos vierailu on pidempi. Koitan nyt tässä taas kestää, vaikka miehelle olen taas napissut. Noh, olen vain iloinen, että saan lapsenhoitoapua ja saan hommia tehtyä kun se vatsatautiepisodikin vähän sekoitti pakkaa ja silloin jäi hommia tekemättä. Ehkä tässä nyt muutaman päivän anoppia sitten kestää.
Ensi viikolla olisi sitten seuraava neuvola ja lääkärikin. Kiva nähdä taas pikkuista ultrassa. Luulen, että pikku hiljaa tyyppi on alkanut asettumaan oikeaan asentoon, sillä istuessa on alkanut sen verran ahistamaan. Liikkeet tuntuvat myös hieman eri kohdilla kuin ennen. Toivotaan parasta, sillä hieman on alkanut pelottamaan perätila/poikittaistarjonta ja kääntöyritykset ym. Perätilavauvaa en ala synnyttämään, vaikka tiedän, että sekin voi mennä ihan sujuvasti. Sektio pelottaa myös. Minulla on niin positiiviset kokemukset edellisestä synnytyksestä, että toivoisin kovasti tämänkin synnytyksen menevän yhtä hyvin (miinus eppari tietenkin, koska se kesti niin kauan parantua). No, mutta yritän olla maalailematta piruja seinille ennen aikojaan. Ensi viikolla ollaan jo paljon viisaampia. Tietenkin minua pelottaa myös aina miehen työkuviot ja miten tyyppi mahtaa syntyä ja sopiiko niihin. Keäs on miehen yrittäjäalalla kaikkein kiireisintä, joten en pelkää turhaan. Yksin en millään kyllä haluaisi lähteä synnyttämään. Aina täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, että neidille täytyy olla joku hoitaja ja sitten itse pitäisi päästä jotenkin tunnin ajomatkan päähän synnärille. Jotenkin minulle on myös tullut fiilis, että tämä tyyppi ei ehkä viihdy mahassa ihan laskettuun aikaan ja toisaalta myös, että synnytys saattaa olla huomattavasti nopeampi kuin edellinen, joka sekin oli ensikertalaiselle ihan suht nopea n 13h lapsivesien menosta syntymään. Eniten toivon, että tämäkin tyyppi aloittaisi tulonsa selkeästi vesien menolla ettei tulisi sellaista arpomista, että lähdetäänkö jo vai ei. Pelottaa hirveästi edelleen matkasynnytys tai etten ehtisi saada mitään kivulievitystä. Kipupelko ei ole hirveästi hellittänyt ekasta synnytyksestä, vaikka se menikin ihan hyvin. Tiedän myös edellisestä, että siedän suht hyvin supistuskipuja alkuvaiheessa ja pelkään, että olen sitten kotona liian pitkään sen takia ettei tunnu vielä tarpeeksi ja sen takia en ehdi sairaalaan tai saamaan kivulievitystä. Kaikenlaisia tällaisia pohdintoja on tässä viime aikoina ollut. Alan ehkä jossain määrin olemaan myös malttamaton ja haluaisin tavata jo tämän tulevan tyypin. Ehkä tähän vaikuttaa osittain kaikki vaivat mitä on tullut ja nykyinen suht tukala olo välillä kun tuntuu tyypiltä loppuvan tila ja sitä pitää koittaa laajentaa vatsanahan toiselle puolelle tai virtsarakkoon. Tänään on 35+1 ja parin viikon päästä tyyppi on jo täysiaikainen. Sen jälkeen minun puolestani hän on tervetullut ihan koska vain mahan tälle puolelle. Hieman jännittää tuleva uusi arki ja neidin suhtautuminen vauvaan, mutta sotasuunnitelmia on tehty jo senkinkin varalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti