Hätähousu testaa

Jep, näin oon tehnyt ja puhdasta negaa näyttää vielä. En tiedä, miksi testailin enkä edes aamupissasta. Olo on vain jotenkin niin outo tai ei outokaan, mutta jotain määrittämätöntä. Välillä rinnat on jännästi kipeät. Kirveltää vähän niin kuin maidonnousun aikoihin. Tulee joskus myös niitä maitotippoja. Alavatsallakin on jotenkin outo tunne. Voisipa hypätä pari viikkoa ajassa eteenpäin niin saisi varmuuden. Katselin tuossa edellisen raskauden ajalta merkintöjä puhelimesta ja lueskelin blogia. Niiden mukaan olen plussannut ehkä pari viikkoa hedelmöittymisen jälkeen. Epäilisin, että hedelmöittyminen tapahtui sillon 17.-18.5. kun olimme reissussa ja plussatestin tein 15 päivää myöhemmin eli 7.6. Ja silloinkin oli noilla liuskoilla aikas haalea vaikkakin selkeä plussa. Olin myös unohtanut, että olin myös testannut aikasemmin eli reilua viikkoa ennen plussatestiä ja silloin oli vielä nega. Oireita on ollut kuitenkin  jo noin viikon päästä mahdollisesta hedelmöittymisestä, menkkajomotusta, rinnat kipeet ja finnejä. Nyt kyllä  ei ole ainakaan finnejä näkynyt. Miksi pitää olla näin turkasen malttamaton. Toisaalta edellisissä kirjoituksissa myös on oireet käyny välillä poissa ja tulleet takaisin. Ja jännin juttu eli olin mainunnut vasemman rinnan olevan kipeämpi ja näin on myös nyt ja vain siitä on tullut niitä maitotippoja itsestään.

Itseasiassa mies sai pääni vielä enemmän sekaisin kun sunnuntaina kommentoi, että jospa tuo tissin vuotaminen on merkki, että oon raskaana... Viimeksi oli kommentoinut jalkojen turvotusta noin viikko heldelmöittymisen jälkeen samalla lailla! Mikä olisi todennäköisyys, että mies jotenkin alitajuisesti tietäisi/vaistoaisi tällaisen? Outoa... Ja sitten tietenkin piti asiaa googlailla ja tosiaan joillekin synnyttäneille ja imettäneille naisille voi jo alkuraskaudesta alkaa tulla maitoa. Tällä hetkellä vain miettii, että kuvittelenko vaan kaiken vai onko oikeesti jotain oireita. Toisaalta kun ei sillä ole niin paljon väliä itselle, että onko vaiko ei raskaana niin miksi oireita kuvittelisi? Vai kertooko se, että jotenkin alitajuisesti oikeasti toiveet on paljon suuremman kuin myönnän? Ehkä, mutta mielestäni ei. 

Itsekuri hoi!

Sipsipussi nenän edessä... En tiedä edes, miksi sen ostin. Poikkesin nopeasti matkan varrella ABC:lle äsken ja mukaan lähti salmiakkia sekä sipsipussi. Pieni pussi salmiakkia kerran viikossa ei ole mielestäni paha. Mutta, mutta sipsipussi kotona avatessa aiheutti heti morkkiksen... Ei sillä, en mitään sipsejä todellakaan usein syö, ehkä muutaman kerran vuodessa. Enkä juuri itse osta, vaan jos on tarjolla jossain niin syön. Sallittakoon ehkä nyt pieni herkuttelu tänään, että jaksan saan pakertaa gradun parissa. Se onneksi etenee ihan mukavasti. Ei ole mahdoton ajatus saada valmiiksi kuukaudessa, jos etenee tätä tahtia. Metodin löytäminen vauhditti hommaa kivasti, joten analyysikin lähti mukavasti etenemään.

Kropan touhuista en tiedä enää yhtään mitään. Vatsan kipristelyt, rintojen painavuus ym kaikki kadonneet. Kuivuus jatkuu, eikä mitään muitakaan viitteitä ole ilmaantunut, että ovis olisi mahdollisesti vasta tulossa. Näin jälkeen päin ajatellen viime lauantain vatsakipu oli monelta osin hyvin samanlaista kuin usein olen ajatellut ovulaatiokivuksi. Silloin luulin sitä vain mässäilyn ja hiilihapollisten juomien eli siidereiden aiheuttamaksi. Noh, mikäli se oli niin kyllä se hyödynnettiin ja jos ei ollut ja ovis on vasta tulossa ja tulee fiilis, että nyt se on, niin koitetaan houkutella miestä taas sitten hommiin. Ja mikäli kaikki menee tällä kierrolla ohi suun niin ei sekään ole kamalaa. Sitten katsotaan taas ensi kuussa. Ainoa tietenkin harmillinen puoli on pidemmänpuoleisissa kierroissa, että odottelua on aika paljon enemmän. Seuraavaan yritysmahdollisuuteen on enemmän aikaa. Nyt palailen hommiin ennen kuin neiti palautuu mummulasta.

Ikuinen laihduttajako

Viime aikoina on taas pyörinyt päässä ajatus, että muutama kilo pitäisi saada pois. En sinänsä ole hirveän ahdistunut asiasta, sitä on jotenkin raskauden ja synnytyksen jälkeen ollut paljon armollisempi itselleen monessa suhteessa. Minun ei tarvitse painaa 60 kiloa (65 riittäisi näin alkuun), koti ei tarvitse aina olla tiptop eikä collegeissa viihtyminen ole pahasta.

Lähinnä olen ajatellut asiaa tulevaisuuden kannalta. Joka vuosi kun ikää tulee myös painon pudotus vaikeutuu. Jos keho tottuu tiettyyn painoon siitä on vaikea päästä pois, ja vaikka onnistuisikin se pyrkii siihen takaisin vielä pitkään. Toisaalta ihmettelen miksi painoa on tullut näinkin paljon eikä tunnu putoavan pois. Syön varmasti vähemmän kaloreita päivässä kuin kulutan. Ehkä se on liian vähän, että keho on mennyt säästöliekille. Sen myönnän, että liikunta on jäänyt viime aikoina hyvin vähälle. Tein siitä ihan periaatepäätöksen, että niin kauan kuin on tuo graduprojekti niin en yritä venyä joka paikkaan enkä tee lisää stressiä millään pakko liikua -ajatuksilla. Ehdin kyllä taas parin kk päästä urheilemaan. Pyrin syömään terveellisesti eli suht vähärasvaisesti ja sopivassa suhteessa proteiinia ja hiilaria. Pyrin syömään päivässä ainakin kaksi lämmintä kunnon ruokaa, toinen voi olla myös salaatti sekä lisäksi aamu- ja iltapalan. Välipalaa en ole saanut useinkaan sovitettua päivään. Annoskokoja olen pienentänyt ja joka ruualla syön salaattia/kurkkua/tomaattia. Aamupala on viime aikoina ollut jugurttia, vähäsokerista mysliä ja raejuustoa. Iltapalaksi syön usein proteiinijugurttia tai rahkaa, sokeroimattomia versioita. Muutenkin herkuttelut on jääny aika vähälle viime aikoina. Eli sokeria välttelen myös. Silti paino ei putoa, pysyy tässä noin 70 paikkeilla tai jopa nousee. Tulevaisuuden kannalta myös mahdollisen raskauden kannalta olisi hyvä olla hoikemmassa kunnossa jo ihan hedelmällisyyttä ajatellen ja tietenkin jos kiloja on jo raskauden alussa ylimääräistä niin mikä on lopussa tilanne. Viimeksi niitä tuli noin 9 tai jos lasketaan ensimmäisen 3 kk aikainen painonlasku mukaan niin 12. Toisaalta imetys kyllä sulatti kaikki ylimääräiset ja vähän enemmänkin. Takaisin kilot on tullu ihan omasta mässäilystä ja liikunnattomuudesta viimeisen 6-9kk aikana. Noh ehkäpä lakkaan nyt tämän painopohdinnan ja siirryn tuntemusten analysoimiseen.

Jännä juttu kävi eilen kun rinnasta tuli maitotippa itsekseen. Kyllähän niistä puristamalla vielä jotain irtoaa kun imetyksen lopettamisesta ei ole kuin kolme kk, mutta ei kyllä ihan itsekseen ole ennen tullut. Joitan mahan kipristelyjä ehkä, mutta ei mitään mainittavaa. Rinnoissa edelleen jotain painon tunnetta.

(Turhaa) analysointia

Täällä sitä taas koitetaan jotain kropan tuntemuksia analysoida. Eivät luultavasti tarkoita yhtään mitään. Lähinnä ehkä koitan itselleni kirjoittaa ylös jotain. Tällä viikolla on pari kertaa tuntunut ns. repäisykipuja esim aivastaessa tai noustessa istumasta nopeasti. Jonkinlaista nippailua, kipristelyä, hieman menkkamaisia jomotuksia ehkä myös alavatsalla. Näistä en nyt sen suurempia johtopäätöksiä vedä suuntaan tai toiseen. Ainoa oudompi juttu on ns. painavalta tuntuvat rinnat, erityisesti ilman rintaliivejä ollessa eli lähinnä yöllä ja illalla/aamulla kun olen yövaatteissa. Vasemmassa rinnassa on tuntunut myös muunlaista herkkyyttä, jota ei vielä ehkä aristamiseksi voi kutsua. Ja sitten tämä viluisuus... Taas on muutaman päivän viluttanut oikein urakalla. Eilen oli pakko pistää sauna lämpiään, että pystyin menemään suihkuun. Silti olin nukkumaan mennessä taas aivan jäässä. Istun koneella paksussa hupparissa ja villasukat jalassa, mutta tälläkin hetkellä on kylmä. Pitäisiköhän sitä jossain kohtaa alkaa mittailemaan lämpöjä? Se voisi olla paljon halvempaa kuin tilata kauhea määrä ovistikkuja, joita näin pitkässä kierrossa varmasti kuluu paljon (koska varmasti aloittaa liian aikaisin). Ja toisaalta en halua niitä myöskään turhaan tilata niin kuin kävi viimeksi. En ehtinyt käyttää ainoaakaan, kun olinkin raskaana ja sitten ne vanhentuivat.

Välillä on kiva käydä lueskelemassa ekan raskauden aikaista blogia (joka on siis piilotettu) ja tuntemuksia raskauden alkuvaiheilta kun en vielä tiennyt asiasta tai kun juuri olin saanut tietää. En tiedä sitten paljonko nekään jutut kertovat todellisuudesta tai tämän hetkisestä tilanteesta, kun voihan raskaudet olla täysin erilaisiakin. Ei sillä, että tällä hetkellä siis epäilisin olevani raskaana ja vaikka olisinkin niin hedelmöityksestä olisi korkeintaan viikko eikä vielä varmasti olisi kummempia oireita. Etova olo esimerkiksi alkoi viimeksi vasta kuudennen viikon paikkeilla. Viimeksi muistan sen jäätävän tissikivun ja menkkamaiset jomotuksen noin viikon ajalta ennen kuin tein testin. Erityisesti nännit olivat niin kosketusherkät, että hyvä kun en miestä lyönyt kun erehtyi koskemaan. Nämä ensimmäiset oireet silloin alussa muistuttivat niin paljon olo tilaa ennen menkkoja, että luulin oikeasti menkkojen olevan tulossa, mutta kun ei viikkoon mitään tapahtunut niin tein sitten varmistukseksi testin. En tiedä yhtään olisiko menkat silloin olleet oikeasti jo myöhässä, sillä kierto oli niin epäsäännöllinen. En tiedä myöskään ovatko esimerkiksi raskaus ja imetys jotenkin muuttaneet rintojen fysiologiaa, että ne eivät välttämättä edes samanlaisesti enää kipeytyisi. Kun ei nykyään ennen menkkoja enää ilmene mitään kipua rinnoissa, kuten ennen raskautta. Noh, ehkä lopetan nyt jossittelun ja jatkan fiilistelyä. Tilanne kyllä selviää viimeistään parin viikon päästä. Aletaanko kaivaa testiä vai sidettä laatikosta.

Helpottaa tai sitten ei

Viime viikkoinen ohjaajan tapaaminen helpotti vähän oloa. Nyt olen saanut yhden homman taas pois alta ja yhden esteen ylitettyä valmistumisen tieltä. Tänään olen jatkanut taas gradun parissa. Viime viikon jännityspostaus ei kyllä ainakaan helpottanut, kun pääsin yliopistolle. Olin ajoissa ja menin kirjastoon etsimään muutamaa kirjaa ja artikkelia. Jännitys nousi aivan huippuunsa, jopa niin että oli ihan fyysisesti huono olo ja rintaa ahdisti. Piti mennä syömään, mutta olin varma että oksentaisin, jos jotain laittaisin suuhuni. Tämä on jo minullekin aika hurjaa jännitysoirehdintaa. Onneksi kuitenkin ohjaaja on tosi mukava ja saatiin asiat aika hyvälle mallille keskusteltua. Siinä vierähtikin ainakin puolitoista tuntia, mutta onneksi sain paljon uutta puhtia. Suunnitelma olisi nyt koittaa tehdä hommia ma-to, kun anoppi on täällä ja ainakin siihen viikonloppuna sitten vielä päälle jotain, jos mies ja oma äiti auttaa neidin hoidossa. Perjantaista ei vielä tiedä. Saattaa olla, että miehellä ei ole töitä tai on lyhyt päivä tai sitten äiti voi auttaa, koska pääsee yleensä aiemmin töistä perjantaisin. Mielelläni tekisin silloinkin edes muutaman tunnin. Maanantai on oikeastaan ainoa "vapaapäivä", ja silloin olen vain neidin kanssa. Se on muskaripäivä ja pitää sitä edes yksi vapaa olla, ei muuten jaksa.

Tällä hetkellä on menossa kp 20. Voi olla, että tämä kierto on normaalia lyhyempi, sillä olin tuntevinani ja ehkä vähän myös limoista päättelin, että viime viikon lopulla saattoi olla ovulaatio. Noh, saa nyt nähdä, miten käy. Ei ole ehkäisyä ollut käytössä tässäkään kierrossa. Mies ehkä hieman tuntuu epäröivältä, mutta ei ole vaatinut kondomien käyttöä, joten olen "käyttänyt hyväksi" tilanteen. Luulen, että mies vain muuten vaan on tuollainen vähän vastarannankiiski, että aina täytyy olla periaatteesta eri mieltä kaikesta (vaikkei oikeasti olisikaan), tämä piirre on kyllä 15 vuoden aikana huomattu ennenkin. Tosiaan katsotaan nyt. Voihan tietenkin olla niin, että olen tulkinnut väärin ja ovulaatio on vasta edessä. Womanlog on keskiarvon mukaan laskenut kierrosta 37 päiväisen ja sen mukaan ovis olisi vasta lauantaina. Voihan olla, että esim viime viikon stressi/jännitys on lykännyt taas ovista ja kierto voi venähtää vieläkin pidemmäksi. Viime viikolla tosin oli mielestäni himokkaampi ja kosteampi olo ja nyt taas kuivempaa niin kuin oli heti menkkojen jälkeenkin tovin. Lauantaina olin ystäväni muuttotalkoissa ja siellä tuli otettua vähän siideriä ja mässäiltyä ja olo oli aikas karsea, turvotti ja vatsaa kivisti. Oliko se myös ovis vai vain syömisistä/juomisista johtuvaa, kuka tietää (kesti siis pari tuntia). Lauantain jälkeen olo on taas ollut kuiva kuin saharan autiomaa. Jos nyt tässä kierrossa ei mitään tapahdu niin ensi kierrossa varmaan tilailen niitä ovistikkuja niin saan sitten sitäkin kautta ehkä varmuutta kehon tapahtumista eikä vain pelkkää mutua ja fiilistelyä.

Loppuun vielä huvittava sattumus lauantaiaamulta. Aamulla miehen kanssa makoiltiin vielä sängyssä ja neiti sitten lähti makkarista leikkimään olohuoneeseen. Tai näin luulimme. Hetken päästä kuitenkin huomasin, että onpa hiljaista ja aloin huudella E:tä. Neiti sitten kipitti takaisin ja iski jääkylmät kätensä mieheen kiinni. Ihmeteltiin, että missä olet oikein ollut kun kädet on noin kylmät. Nousin ylös ja eteisessä huomasin, että ovi oli auki! Neiti oli siis yöpuvussaan käynyt ulkona. Ilmeisesti ovi oli jäänyt raolleen jo illalla, kun vaunut lykättiin sisälle. Ovi on joskus vähän sellainen, että pitää vetää kunnolla, että tulee loppuun saakka. Jep, että sellaista. Onneksi ei kuitenkaan mitään sattunut. Olipahan raikasta nukkua! Onneksi neiti ei myöskään vielä yllä avaamaan ovia itse niin voi sen puolesta vielä olla rauhassa. Sitä päivää odotellen, että pitää alkaa pitämään ovia takalukossa...

Jos sitten jatkaisin hetken vielä gradun parissa. Anoppi lähti neidin kanssa johonkin kyläileen ja mies on töissä niin ei ole mitään häiriötekijöitäkään.

Jännitys

Olen aina ollut kova jännittämään, kaikkea. Milloin soittamista vieraalle ihmiselle, julkista esiintymistä jne. Jännitys on vanhemmiten esim esiintymisessä helpottanut vähän, mutta edelleen monet asiat silti jännittävät. Tänään tai oikeastaan jo pari päivää on jännittänyt tämänpäiväinen ohjaajan tapaaminen. Lähetin sunnuntaina tähän asti kirjoittamani gradun, kyseessä siis vain lähinnä teoriaosuus eli noin 25 sivua. Onhan minulla muutakin materiaalia muistiinpanoina ja jäsentelyinä ym. Kasassa on nyt ainakin puolet ellei enemmän, mutta silti pelkään mitä ohjaaja tänään sanoo. Tuleeko tuomio, että ei mitenkään ole mahdollista saada gradua tehtyä puolessatoista kuukaudessa, vaikka paiskisin töitä yötäpäivää. Pelottaa, että vuosikymmenen työ on mennyt hukkaan, varsinkin kun homma on niin pienestä kiinni... Ahdistus, jännitys ja pelko, siinä kiteytyy aika hyvin viime aikaiset fiilikset. Seuraava kuukausi ratkaisee paljon.

Taas opiskelujuttuja

Aurinko paistaa niin hienosti ja muutenkin ilma on ihana. Onneksi meidän piha on niin varjoinen, että on vielä paljolti lumen ja jään peitossa niin ei tee mieli mennä piha hommiin, vaikka muuten mieli tekisikin ulos tuulettumaan. Taas kerran kuitenkin täytyy istua tähän koneelle pakertamaan. Ensi viikolla on ohjaajan tapaaminen ja lupasin lähettää kaiken, mitä on olen tähän mennessä saanut aikaiseksi gradun suhteen. Täytyy tänään koittaa vielä saada viimeistelyä teoriaosuuteen, kun vihdosta viimein varaamani kirjat käyttöön sekä aloittaa analyysiosion jäsentäminen kunnolla. Hirveän vaikea päästä alkuun tuossa analyysissä. Olisi pitänyt valita joku helpompi aihe, ei laadullinen tutkimusmenetelmä vaan määrällinen, pääsisi niin paljon helpommalla...Mutta kun sellainen ei kiinnosta sitten pätkääkään eli vielä vähemmän kuin nykyinen aihe. Täytyy tässä seuraava kuukausi panostaa kaikki ylimääräinen ja vähän enemmänkin tähän graduun ja toivoa parasta. Pakko on saada valmiiksi. Hitto kun stressaa tälläinen viimetinka hommeli ja aina kaikki menee siihen kuitenkin. Vaikka tuntuu, että paineen alla teen usein parasta työtä niin joskus voisi yrittää vähän helpommallakin. Laiskuus kostautuu...