Pitkästä aikaa

Aika on taas hurahtanut siivillä. Toisaalta tuntui, että ei ole oikeastaan ollut mitään kummempia kerrottavaa. Työt loppuivat, aloin tehdä opiskeluja loppuu ja nyt neitikin on jo päiväkodista lomilla. Vajaa kuusi viikkoa laskettuun aikaan ja tuntuu, että ei ole oikein ehtinyt vielä ajatustasolla valmistautua siihen, että oikeasti meillä on täällä pian uusi pieni ihminen. Viime viikolla iski jokin pesänrakennusvietti tai muu paniikki ja oli pakko järkätä paikkoja ja etsiä kaikki vauvatarvikkeet ja vaatteet ja laittaa niitä paikoilleen. Ehkä myös viimeaikaiset kaikenlaiset vaivat ovat herätelleet siihen, että vauvan tuloon ei välttämättä mene edes sitä kuutta viikkoa.

Kaikenlaista pientä vaivaa on siis tässä tullut. Ensimmäinen ja rasittavin on närästys, josta aluksi yritin selvitä ihan kotikonstein korkeammalla tyynyllä ja renniellä. Sillä sainkin joksikin aikaa kurkun korvennuksen kuriin, mutta lopulta mikään ruokavaliomuutoksista lähtien ei auttanut ja pyysin reseptin kunnon lääkkeeseen ja oi sitä helpotusta. Enää ei kurkkua korvenna ja vaikka välillä röyhtäyttää niin aina ei tarvitse pelätä tuleeko mahanesteet takaisin suuhun. Toivottavasti tämä nyt riittää loppuraskauden eikä pahene ainakaan. Viimeaikoina on myös alkanut taas iskiasvaivat. Välillä niin pahana kuin viime yönä kun kävin vessassa enkä meinannut päästä sänkyyn takaisin kun jalka meinaa pettää alta. Mieskin heräsi ähinääni, mikä on ihmeellistä. Pakko on ollut tuonkin kanssa taas ottaa rauhallisemmin, koska kaikki touhuaminen siivoamiset, imuroinnit jne kyykkimiset pahentavat tilannetta ja olisi ihan kiva pystyä vielä käymään vaikka kaupassa yksin. Eilen jouduin nöyrtymään ja pyytämään äitiä avuksi, koska pelkäsin että jää kauppakassit kantamatta. Muutenkin on kyllä tahtia joutunut hidastamaan aikalailla, sillä supistelu alkaa heti jos yrittää vähänkään nopeampaa kävelyä esimerkiksi. Viime lauantaina olimme keskiaikamarkkinoilla ja kesken päivän oli vain todettava etten enää pysty kävelemään edes autolle saakka. Jäin siis odottelemaan läheiseen puistoon ja muut kävivät hakemassa auton ja ottivat minut kyytiin siitä. Supistelu ei siis ole vain harmittomia harkkasuppareita, jotka ovat tuttuja jo ekasta raskaudesta vaan oikeasti kipeitä, mutta onneksi rauhoittuvat levossa heti. Olen silti ihan tyytyväinen, että vasta nyt on ilmennyt tuollaisia, koska olisi ollut aika kurjat kesälomareissut Lontooseen ja Ruotsin Kolmårdeniin, jos ei olisi pystynyt kävelemään. Kolmårdenissa jäi kyllä kävelyt yhteen päivääm iskiaksen takia, mutta onneksi sääkääm ei toisena päivänä enää suosinut. Kolmårdenissa oltiin siis ennen juhannusta pitkä viikonloppu ja saatiin tuliaisiksi joku vatsatauti. Ei ollut kovin mukavaa oksentaa tämän mahan kanssa... Siitäkin selvittiin onneksi, vaikka onnistuttiin tartuttamaan kotona sitten muitakin. Siitä en tiedä tuliko tauti laivalta vai jo eläintarhasta tai sen hotellista. Mies sairastui jo laivalla takaisin tullessa ja me sitten neidin kanssa ma-ti yönä. Toivottavasti meidän neiti ja tulevakin lapsi ovat yhtä vastustuskykyisiä vatsataudeille kuin minä, sillä tämä oli elämäni ensimmäinen vatsapöpö, josta oksensin. Ja tämä on täysin tosi. Oksentanut toki olen muista syistä, mutta vatsataudin yleensä saavat vain mahan kuralle meikäläisellä.

Kaikenlaista muuta pientä kremppaa on myös ja ärsyttävä yöllä vessassa ravaaminen on myös alkanut. Tästä päättelin, että ehkä neiti on alkanut asettua pikku hiljaa syvälle lantioon lähtökuoppiinsa ja painaa virtsarakkoa ja häpyluuta aika paljon välillä. Pitkään tyyppi viihtyi poikittain ja aloin jo vähän huolestua, mutta onneksi tässä vaiheessa vielä mahtuu muljaamaan asentoa. Seuraava neuvola onkin sitten parin viikon päästä lääkärineuvola ja siellä ainakin ultrataan niin näkee sitten varmasti onko siellä asetuttu oikein päin eli raivotarjontaan. Tämän tyypin kanssa tuo asennon arvioiminen on ollut paljon hankalampaa kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin tunsin neidin pepun tuossa oikean kylkiluun alla ja potkut tuntuivat aina vasemmalla puolella. Mutta pääasiassa kaikki menee ihan hyvin ja kun ottaa rauhallisesti niin pärjää. Neidin kanssa tietenkin on välillä haastavaa kun joutuu nostelemaan, mutta eiköhän tämä tästä. Kiloja ei onneksi ole tullut paljoa ja sokerit on pysyny hyvinä. Navan ympärille on jostain ilmestyny pari arpea, toivottavasti ei tule kauheasti enempää. Olen nyt vähän enemmän rasvaillut.

Kaippa tämä loppu aika tästä hurahtaa nopeasti niin kuin alkukin. Muutama hassu viikko siis enää. Hui!

Rakenneultra ja muuta sekalaista

Perjantaina oli rakenneultra ja kaikki oli loistavasti. Oikein sopusuhtainen vauva ja täysin viikkojen mukaiset mitat(tänään tasan 21). Näyttäisi myös siltä, että toinen pikkuneiti olisi tulossa sulostuttamaan perhettämme. Ihan mukava uutinen sinänsä, kun menee kaikki samat vaatteetkin sitten seuraavalle mitä olen säilönyt. Uskoisin myös, että pääsemme miehen kanssa nopeammin yhteisymmärrykseen tytön nimestä kuin pojan, näin ainakin oli ekalla kerralla. Mitään ideoita ei kyllä vielä ole tullut.

Raskaus etenee edelleen hyvin omalla painollaan kaiken muun kiireisen elämän ohella. Maha on niin iso, ettei sitä enää millään vaatteilla piilottele. Töissä tulin kaapista pari viikkoa sitten eikä se ollut ollenkaan niin kamalaa mitä olin pelännyt. Mitään suurempia vaivoja ei ole, vaikka tahtia on hieman tarvinnut hidastaa ettei liikaa ala vatsaa kiristelemään. Jokin iskiastyyppinen vaiva iski vähän aikaa sitten, mutta meni onneksi viikonlopussa ohi. Sokerirasituksessa jäin taas kiinni 0,1 rajan ylityksellä, tällä kertaa paastoarvossa kun viimeksi se oli tunnin jälkeisessä arvossa.  Että otti taas aivoon. Ensi viikolla menen hakemaan mittaria. Luulen, että jos olisin syönyt vähän kevyemmin illalla ennen rasitusta niin en olisi jäänyt kiinni nyt ja sekös ärsyttää vielä enemmän. Noh, ei sitä viimeksikään ollut mitään vikaa kotona mitatuissa arvoissa ikinä, joten en ole huolissani. Ärsyttää vain se mittailu.

Vaikka kaikki etenee omalla painollaan siinä sivussa, totta kai vauva pyörii enemmän ajatuksissa nyt kun liikkeet tuntuvat niin selvästi päivittäin. Siinä samalla on iskenyt myös jokin haikeus. Tämä on luultavimmin viiminen kerta kun saan tämän kokea. Toisaalta harmittaa, että aika kuluu niin nopeasti enkä ole sen paremmin ehtinyt kuin uskaltanut nauttia odotuksesta. Toisaalta onhan se vauvakin täällä sitten nopeammin, jos aika tuntuu kuluvan nopeammin. Pidän kuitenkin raskaana olosta ja haluaisin myös nauttia siitä tämän viimeisen kerran. Itse olisin avoin myös kolmannelle lapselle, mutta mies on ollut hyvin ehdoton, että lapsiluku on tässä. Katsotaan nyt, voi olla että omakin mieli muuttuu kahden pienen lapsen kanssa ja työelämä kutsuu taas paljon houkuttelevampana. Myönnän kuitenkin etten ole mikään kotiäiti, joten ehkä se on parempikin niin. Loppuun vielä yksiön asukkaasta käsi poskella.

Tasan 17 ja pallon piilottelua

Ei ole taas pitkään aikaan ollut mitään ihmeellistä kerrottavaa eikä oikein aikaakaan. Elämä kulkee omallaa radallaan, vatsa kasvaa ja kaikki on hyvin. Doppleria käyttelen edelleen silloin tällöin kun epäusko iskee. Liikkeitä olen jo pidempään odotellut, mutta tähän mennessä on tuntunut vain satunnaisia muksahduksia. Dopplerilla kyllä kuuluu aika melske ja kopsahduksia vähän väliä, mutta eivät vaan jostain syystä tunnu. Ehkä tyyppi liikehtii enemmän tuonne selkärankaan päin. En tiedä myöskään istukan paikkaa, joten voihan sekin olla jossain kohtaa edessä, vaikka dopplerilla äänet hyvin kuuluukin.

Tällä hetkellä on pieni ahdistus päällä, koska en vain haluaisi vielä tulla töissä kaapista pihalle. Aika vaikeaa vain tuon mahan piilottelu alkaa olemaan. Viime viikolla kaivoin mammapöksytkin vaatehuoneen perältä. No ne nyt ei ainakaan piilottele vatsaa vaan paremminkin korostavat sitä. Maha on nyt viime aikoina kasvanut silmissä. Muistuttaa tilannetta ensimmäisellä kerralla, vaikka se olikin pari kuukautta myöhemmin joskus 23-25 viikoilla. Edelleen olo välillä tosi epävarma, vaikka mikään ei viittaa minkään menevän huonosti. Tästä epävarmuudesta johtuen kuitenkin haluaisin vielä muutaman viikon olla kaapissa ja alkaa vaikka tuntea enemmän niitä liikkeitä, jos sitä varmuutta siitä löytyisi. Tuntuu jotenkin muutenkin vaan niin hankalalta se kertominen. Esimies ja työyhteisö on kyllä tosi mukavia, mutta olen kuitenkin tuntenut heidät vain pari kuukautta, ehkä se vaikeuttaa tilannetta. Loppuun kuva pallosta rv16+4.

Ultra- ja neuvolakuulumisia

Pelkkää hyvää kuuluu. Tiistaina olin neuvolassa toisen kerran ja kaikki oli ihan hyvin. Painokin pari kiloa vähemmän kuin ekalla kerralla. Kuunneltiin dopplerillakin sydänääniä, kun myönsin itse jo kuunnelleeni usemman viikon. Perjantaina sitten olikin nt-ultra. Jännittämään alkoi vasta sairaalaan kävellessä, mutta kaikki oli onneksi todella hyvin. Riskit olivat pienet ja kaikki oli niin kuin pitääkin. Turvotus oli täysin sama kuin esikoisellakin eli 0,7 mm. Mitat vastasivat 12+2, kun menkkojen mukaan oli 12+5 eli laskettua aikaa ei alettu muuttamaan. Oma arvioni on lähempänä tuota 12+2, koska kierto olisi ollut oviksen perusteella pari päivää lyhyempi kuin se keskiarvo 34 päivää. Laskettuaika on siis 14.8. Olo on loistava ja välillä on niin kiirusta, että meinaa koko raskauden unohtaa. Tällä viikolla olen pariin kertaan jo epäillyt tunteneeni jotain pieniä kuplahduksia, mutta en ole ihan varma vielä. Saattoivat olla vaan ilmaa suolistossakin. Viimeksi aloin tuntemaan liikkeitä joskus viikolla 17, mutta nyt kun tietää miltä sen kuuluisi tuntua niin varmaan huomaa jo aiemmin.

Kiellettyä

Tässä mutustelen salmiakkia, kiellettyjen listalla sekin vissiin nykyään. Aikas ylireagointia sanon minä. Maalaisjärkeä tässäkin taas kaivataan. Muutama laku tai lakritsi ei kyllä maata kaada silloin tällöin, tuskin niitä kukaan pussitolkulla päivittäin syö.

Muuten elämä kulkee raiteillaan kuin juna tällä hetkellä. Töiden takia on kiireistä ja ajoittain stressaavaakin eikä neidin päiväkodin aloitus ole ollut helppoa, äidille eikä tyttärelle. Tämän takia ei ole juuri raskausjuttuja ehtinyt edes ajatella. Olokin on niin normaali kuin olla voi. Sen olen huomannut, että jos on väsynyt tai muuten rasittunut enemmän niin tulee huono olo eikä oikein ruoka maistu. Se on kuitenkin hyvin pientä. Pikku hiljaa olen silti alkanut uskomaan, että kyllä siellä joku kasvaa, sillä jumputus kuuluu ja sitä olenkin usein kuunnellut. Pian alkaa jo 12. viikko, uskomattoman nopeasti aika on sittenkin kulunut. Ensi viikolla on tiistaina seuraava neuvola ja perjantaina nt-ultra. Ehkä sitten voi hieman hellittää ja alkaa jopa paljastamaan uutisia lähimmille ihmisille. Luulin, että näin toisella kertaa vatsa alkaisi näkymään aikaisemmin ja olisi vaikeaa pitää uutisia omana tietonaan näin pitkään, mutta kai se on kiinni jokaisen erilaisesta fysiikasta. Ekalla kerrallakin mentiin pitkälle yli puolen välin ennen kuin alkoi näyttämään joltain muulta kuin hyvin syöneeltä ja äitiyshousuja aloin käyttämään vasta joskus 24 viikolla.

Dopplerikokeiluja

Olen varmaan pari viikkoa jo muutaman päivän välein testaillut josko dopplerilla jo kuulisi jotain. Ihan sen takia, että ensimmäillä kerralla syke löytyi noin 9+jotain. Tähän mennessä olen kuunnellut vain omia sykkeitä ja jotain mikä on varmaankin istukan ääntä. Viime viikonloppuna sain päähän piston tilata uusi doppleri, jossa näkyy myös syke lukema niin on ehkä helpompi tunnistaa se nopeampi syke sieltä joukosta. Eilen pääsin jo testailemaan tuota laitetta ja kyllä siellä välillä näkyi ruudulla sellainen 150-170 välillä vaihteleva syke, mutta itse en kuulokkeista sitä kuullut. Äsken koitin taas ja pienen etsimisen jälkeen kuulinkin sen jonkin aikaa. Tänään on omien laskujen mukaan 9+2. Olo on lähes normaali. Rinnoissa saattaa tuntua jotain esimerkiksi nopeasti rappusia alas tullessa tai jos neiti terävällä kädellä tökkäisee. Ruoka maistuu aikas hyvin, hiilaripitoiset jutut paremmin kuin proteiinit. Voi olla, että tällä hetkellä elämä on niin kiireistä ja kaikkea uutta on niin paljon ettei mitään huonoja oloja ehdi ajatella edes. Uskaltaisikohan sitä pikku hiljaa alkaa luottamaan siihen, että tästä vielä vauva tulee? On vain niin kovin vaikeaa kun ei ole oireita eikä mitään näy ulos päin. Ehkä nyt jos ja kun sykkeet on alkanut kuulumaan voi hieman alkaa luottamaa, mutta ei liikaa. Tällä viikolla kävin seulaa varten verikokeessa ja ultra on tasan kolmen viikon päästä. Sitä ja lopullista tuomiota odotellessa.

Hiljaista

Hiljaista on ollut, koska ei ole oikein mitään ihmeellistä tai uutta kerrottavaa. No nyt eilen saapui postissa nt-ultra-aika, joka on 5.2. Sinne saakka nyt koitan kärvistellä näine epävarmuuksineni. Muutin mieleni sen kontrolliultran kanssa, mutta ei sitten ollut enää työaikatauluihin sopivia aikoja jäljellä ja sitten olisikin mennyt jo niin liki tuota seulaultraa etten enää nähnyt järkeä. Voihan sitä sitten koittaa vielä sitä yksityistä jos oikein alkaa ahistaa. Onneksi on nyt paljon muuta mietittävää, kun työt alkoivat. Neitikin sai päiväkodista paikan ja sitä pitäisi alkaa järjestelemään tutustumista sinnekin.

Olo on hirveän normaali tällä hetkellä ja sekös lisää ihan hirveästi epävarmuutta. Ällötyskin on vähentynyt paljon. Ainoa mikä tällä hetkellä kantaa eteenpäin on joku pieni tunne, että kaikki on hyvin, sellainen tunne joka loisti poissaolollaan kesällä. Toivotaan kovasti, että se pitäisi paikkansa. Kirjoittelu voi olla aika hiljaista, koska arki on muuttunut aika kiireiseksi nyt.