Vali vali ja ja neuvoloita

En ole yleensä kovin herkästi valittava tyyppi, mutta nyt on todellakin alkanut tuntua siltä, että todellakin toivon ettei laskettua aikaa tarvitsisi odotella tämän neidin kanssa. Saati, että menisi yliajalle. Olo on vain niin tukala koko ajan. Helteetkin vielä... Olo on niin kankea ja onneton. Ja väsynyt. Suurin osa öistä menee niin, että käyn vähintään kolmen tunnin välein vessassa ja lopun aikaa pyörin ja etsin hyvää asentoa. Hyvällä tuurilla nukun jossain välissä ehkä pari tunnin putken. Kaikista pahin on kuitenkin taas viime aikoina ollut tuo hermokipu, joka vetää jalan alta. Johtuu siis siitä SI-nivelen löystymisestä ja jonkin hermon sinne jäämisestä. Vetää niin kiukkuisesti pakarasta/lonkasta jalkaan eikä meinaa päästä kävelemään. Eikä se auta myöskään nukkuma-asennon löytymisessä (vaihtoehdothan tässä kohtaan on kylki ja kylki). Eikä siinä mitään, mutta kun se ärtyy aivan kaikesta tekemisestä! Olisi kiva touhuilla pihalla tai siivoilla tai mitä vaan, mutta ei en uskalla edes paria koirankakkakasaa lapioida pois, kun sen jälkeen ei tiedä onko ihan jalaton ja selätön. Näin siis kävi maanantaina ja yötä vasten oli pakko ottaa panadol, että sai edes terävimmän kivun pois ja nukahdettua. Mieli olisi tehnyt jossain vaiheessa amputoida koko jalka pakarasta alaspäin, niin kettumaista se on. Harmittaa vain itseäkin kun on sitten niin kiukkuinen, kun sattuu ja on väsynyt. Kyseiseen vaivaan ei yleensä auta kuin synnytys... Venyttely voi tehdä vaivan vain pahemmaksi samoin kuin hieronta.

Viime viikolla tosiaan oli normineuvola ja sitten lääkärineuvola perään, jossa myös ultrattiin. Vauva on tosi alhaalla, missä on kyllä viihtynyt jo pidemmän aikaa. Pää on hyvin pitkälti kiinnittynyt jo ja siitä varmaan tuo aivan järkyttävä paineentunnekin aina välillä johtuu (erityisesti yöllä kun on pissahätä). Mutta.... eipä mitään muuta ihmeellistä ole tapahtunut. Ei sillä, että olisi hirveästi mitään supistelujakaan. Harkkoja lähinnä. Lääkäri oli kirjoittanut neuvolakorttiin, että kohdunsuu kiinni ja 3cm kaulaa. Ultraus oli vähän pettymys, paitsi tietenkin sen suhteen, että vauva oli oikeassa asennossa. Lääkäri ultraili ja mittaili hiljaisuudessa eikä juuri näyttänyt mitään ruudultakaan. Sellainen pikkaisen keskikäyrän yläpuolella kuulemma mitat. Oma veikkaus on kyllä, että tämä tapaus ei ole ihan yhtä iso kuin esikoinen. Mahakin on mielestäni pienempi. Voi olla tietenkin, että esikoinen oli vielä tässä vaiheessa kovin ylhäällä ja ahdisti ihan valtavasti palleaa ja keuhkoja.

Tälläkin viikolla ehdin jo käydä taas neuvolassa, kun niitä nyt on joka viikko. Ainoa positiivinen asia tässä on ollut ettei painoa ole tullut juurikaan lisää. Itseasiassa se oli hieman laskenut kesäkuun alun edellisestä neuvolasta ja nyt tällä ja edellisellä viikolla ollut sama. Ei sinänsä haittaa, koska nyt ollaan aikalailla niissä lukemissa, joista lähdin esikoista synnyttämään ja tällä kertaa lähtöpaino oli vähän korkeampi. Kokonaisnousu on tähän saakka noin 6 kiloa, mikä on mielestäni ihan hyvin, kun en ole juuri liikuntaa harrastellut. Hb on ollut aikas alhainen ja rautaa olen nyt syönyt. Pari pykälää oli noussut viime viikosta nyt 113. Vielä voisi vähän nousta kyllä. Luinkin jostain Vauva tai muusta lehdestä, että levottomat jalat voivat johtua alhaisesta hb:sta ja jokin aika sitten oli aikas levottamat jalat tosi usein. Hb on siis varmaan käynyt vieläkin alempana ennen kuin aloin syömään noita rautatabletteja.

Ainoa asia, joka nyt ei enää vaivaa on tuo närästys, thank God... Mutta tosiaan toivon, että helteet hieman hellittävät ja että synnytys olisi jo lähiaikoina. Ei kiitos ainakaan yliajalle, please....

Virallisesti äitiyslomalla

Tänään pistin kelaan viimeisen ilmoituksen työttömyydestä, koska eilen loppui työttömyys ja tänään alkoi äitiysloma. Oli vähän kurjaa olla "työttömänä" eli rahattomana tässä reilu kuukausi ja tein ilmoituksen työkkäriin ja kelaan, jotta vähän saisi edes rahaa näiltä muutamilta viikoilta ennen äippäloman alkua. Siitäkin kun ensimmäiset rahat tulevat vasta kuukauden päästä. Toisaalta tuo kevään työpätkä oli ihan mukava ja juuri sopivaan aikaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen tyytyväinen, että sain keväällä niin paljon muuta ajateltavaa ja haastetta niin työn suhteen kuin neidin päivähoidon aloituksen etten ehtinyt murehtia raskautta ja sen etenemistä. Jos olisin vain ollut kotona niin olisi ollut aivan liikaa aikaa panikoida kaikenlaista. Säännöllinen elämänrytmi ja ruokarytmi varmasti myös auttoivat niin alun huonovointisuuteen kuin sokereidenkin tasapainoon. Kevät oli kyllä haasteellinen, mutta oli myös kiva huomata että pärjäsin vaikka aivan omaa pätevyyttä työ ei vastannut. Voitin itseni kuitenkin monessa suhteessa ja oli mahtava olla osa työyhteisöä, jossa oikeasti viihtyi. Olen ollut monessa erilaisessa työyhteisössä ja yleensä naisvaltaisilla aloilla, joten työilmapiiri ei aina ole ollut kovin mukava. Tuolla kuitenkin oikeasti tuntui, että kuului heti porukkaan ja aina sai apua kun vaan pyysi. Toisaalta, koska työ nyt ei ollut täysin pätevyyttäni vastaava, sain myös varmistuksen itselleni siitä, että suuntautumiseni on ollut täysin oikea ja jatkossa keskityn juuri oman pätevyyteni mukaisten töiden hakuun. Silti en sulje pois myöskään lyhyempiä sijaisuuksia vaikkapa kyseiseltä alalta.

Muuten tällä hetkellä menee ihan mukavasti. Ainoa, joka tällä hetkellä välillä takkuilee on nukkuminen. Nukkuminen nyt yleensäkin on aikas heikkoa nykyään. Jokaiseen kyljen kääntämiseen herää ja vessassa täytyy käydä parikin kertaa yössä. Kantapään kautta sitä on oppinut, että kannattaa mennä ajoissa sänkyyn, että tulee oikeasti levättyä tarpeeksi, sillä se lepääminen on jokatapauksessa katkonaista. Väsymys ja 2,5-vuotias pikku uhmaikäinen eivät ole kovin hyvä yhdistelmä. Onneksi näin kesällä on paljon tekemistä ja muitakin ihmisiä neitiä viihdyttämässä. Oma jaksaminen sen suhteen on kyllä välillä kortilla ja esimerkiksi netflixin piirretyt välillä vähän liikaa katselussa. Tällä hetkellä neiti on anopin kanssa liikenteessä jossakin ja minä olen päivän tehnyt taas opiskeluja. Anoppi on nyt aika vähän neitiä nähnyt niin ajattelin pyytää häntä lapsenvahdiksi muutamaksi päiväksi kun äitikin lähti kaikkien muiden potentiaalisten lähellä olevien lapsenvahtien kanssa (sisko ja täti) kesälomareissulle ulkomaille. Meikäläisellä vain niin kovin välillä hiertää tuo anoppi ja varsinkin jos vierailu on pidempi. Koitan nyt tässä taas kestää, vaikka miehelle olen taas napissut. Noh, olen vain iloinen, että saan lapsenhoitoapua ja saan hommia tehtyä kun se vatsatautiepisodikin vähän sekoitti pakkaa ja silloin jäi hommia tekemättä. Ehkä tässä nyt muutaman päivän anoppia sitten kestää.

Ensi viikolla olisi sitten seuraava neuvola ja lääkärikin. Kiva nähdä taas pikkuista ultrassa. Luulen, että pikku hiljaa tyyppi on alkanut asettumaan oikeaan asentoon, sillä istuessa on alkanut sen verran ahistamaan. Liikkeet tuntuvat myös hieman eri kohdilla kuin ennen. Toivotaan parasta, sillä hieman on alkanut pelottamaan perätila/poikittaistarjonta ja kääntöyritykset ym. Perätilavauvaa en ala synnyttämään, vaikka tiedän, että sekin voi mennä ihan sujuvasti. Sektio pelottaa myös. Minulla on niin positiiviset kokemukset edellisestä synnytyksestä, että toivoisin kovasti tämänkin synnytyksen menevän yhtä hyvin (miinus eppari tietenkin, koska se kesti niin kauan parantua). No, mutta yritän olla maalailematta piruja seinille ennen aikojaan. Ensi viikolla ollaan jo paljon viisaampia. Tietenkin minua pelottaa myös aina miehen työkuviot ja miten tyyppi mahtaa syntyä ja sopiiko niihin. Keäs on miehen yrittäjäalalla kaikkein kiireisintä, joten en pelkää turhaan. Yksin en millään kyllä haluaisi lähteä synnyttämään. Aina täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, että neidille täytyy olla joku hoitaja ja sitten itse pitäisi päästä jotenkin tunnin ajomatkan päähän synnärille. Jotenkin minulle on myös tullut fiilis, että tämä tyyppi ei ehkä viihdy mahassa ihan laskettuun aikaan ja toisaalta myös, että synnytys saattaa olla huomattavasti nopeampi kuin edellinen, joka sekin oli ensikertalaiselle ihan suht nopea n 13h lapsivesien menosta syntymään. Eniten toivon, että tämäkin tyyppi aloittaisi tulonsa selkeästi vesien menolla ettei tulisi sellaista arpomista, että lähdetäänkö jo vai ei. Pelottaa hirveästi edelleen matkasynnytys tai etten ehtisi saada mitään kivulievitystä. Kipupelko ei ole hirveästi hellittänyt ekasta synnytyksestä, vaikka se menikin ihan hyvin. Tiedän myös edellisestä, että siedän suht hyvin supistuskipuja alkuvaiheessa ja pelkään, että olen sitten kotona liian pitkään sen takia ettei tunnu vielä tarpeeksi ja sen takia en ehdi sairaalaan tai saamaan kivulievitystä. Kaikenlaisia tällaisia pohdintoja on tässä viime aikoina ollut. Alan ehkä jossain määrin olemaan myös malttamaton ja haluaisin tavata jo tämän tulevan tyypin. Ehkä tähän vaikuttaa osittain kaikki vaivat mitä on tullut ja nykyinen suht tukala olo välillä kun tuntuu tyypiltä loppuvan tila ja sitä pitää koittaa laajentaa vatsanahan toiselle puolelle tai virtsarakkoon. Tänään on 35+1 ja parin viikon päästä tyyppi on jo täysiaikainen. Sen jälkeen minun puolestani hän on tervetullut ihan koska vain mahan tälle puolelle. Hieman jännittää tuleva uusi arki ja neidin suhtautuminen vauvaan, mutta sotasuunnitelmia on tehty jo senkinkin varalle.

Pitkästä aikaa

Aika on taas hurahtanut siivillä. Toisaalta tuntui, että ei ole oikeastaan ollut mitään kummempia kerrottavaa. Työt loppuivat, aloin tehdä opiskeluja loppuu ja nyt neitikin on jo päiväkodista lomilla. Vajaa kuusi viikkoa laskettuun aikaan ja tuntuu, että ei ole oikein ehtinyt vielä ajatustasolla valmistautua siihen, että oikeasti meillä on täällä pian uusi pieni ihminen. Viime viikolla iski jokin pesänrakennusvietti tai muu paniikki ja oli pakko järkätä paikkoja ja etsiä kaikki vauvatarvikkeet ja vaatteet ja laittaa niitä paikoilleen. Ehkä myös viimeaikaiset kaikenlaiset vaivat ovat herätelleet siihen, että vauvan tuloon ei välttämättä mene edes sitä kuutta viikkoa.

Kaikenlaista pientä vaivaa on siis tässä tullut. Ensimmäinen ja rasittavin on närästys, josta aluksi yritin selvitä ihan kotikonstein korkeammalla tyynyllä ja renniellä. Sillä sainkin joksikin aikaa kurkun korvennuksen kuriin, mutta lopulta mikään ruokavaliomuutoksista lähtien ei auttanut ja pyysin reseptin kunnon lääkkeeseen ja oi sitä helpotusta. Enää ei kurkkua korvenna ja vaikka välillä röyhtäyttää niin aina ei tarvitse pelätä tuleeko mahanesteet takaisin suuhun. Toivottavasti tämä nyt riittää loppuraskauden eikä pahene ainakaan. Viimeaikoina on myös alkanut taas iskiasvaivat. Välillä niin pahana kuin viime yönä kun kävin vessassa enkä meinannut päästä sänkyyn takaisin kun jalka meinaa pettää alta. Mieskin heräsi ähinääni, mikä on ihmeellistä. Pakko on ollut tuonkin kanssa taas ottaa rauhallisemmin, koska kaikki touhuaminen siivoamiset, imuroinnit jne kyykkimiset pahentavat tilannetta ja olisi ihan kiva pystyä vielä käymään vaikka kaupassa yksin. Eilen jouduin nöyrtymään ja pyytämään äitiä avuksi, koska pelkäsin että jää kauppakassit kantamatta. Muutenkin on kyllä tahtia joutunut hidastamaan aikalailla, sillä supistelu alkaa heti jos yrittää vähänkään nopeampaa kävelyä esimerkiksi. Viime lauantaina olimme keskiaikamarkkinoilla ja kesken päivän oli vain todettava etten enää pysty kävelemään edes autolle saakka. Jäin siis odottelemaan läheiseen puistoon ja muut kävivät hakemassa auton ja ottivat minut kyytiin siitä. Supistelu ei siis ole vain harmittomia harkkasuppareita, jotka ovat tuttuja jo ekasta raskaudesta vaan oikeasti kipeitä, mutta onneksi rauhoittuvat levossa heti. Olen silti ihan tyytyväinen, että vasta nyt on ilmennyt tuollaisia, koska olisi ollut aika kurjat kesälomareissut Lontooseen ja Ruotsin Kolmårdeniin, jos ei olisi pystynyt kävelemään. Kolmårdenissa jäi kyllä kävelyt yhteen päivääm iskiaksen takia, mutta onneksi sääkääm ei toisena päivänä enää suosinut. Kolmårdenissa oltiin siis ennen juhannusta pitkä viikonloppu ja saatiin tuliaisiksi joku vatsatauti. Ei ollut kovin mukavaa oksentaa tämän mahan kanssa... Siitäkin selvittiin onneksi, vaikka onnistuttiin tartuttamaan kotona sitten muitakin. Siitä en tiedä tuliko tauti laivalta vai jo eläintarhasta tai sen hotellista. Mies sairastui jo laivalla takaisin tullessa ja me sitten neidin kanssa ma-ti yönä. Toivottavasti meidän neiti ja tulevakin lapsi ovat yhtä vastustuskykyisiä vatsataudeille kuin minä, sillä tämä oli elämäni ensimmäinen vatsapöpö, josta oksensin. Ja tämä on täysin tosi. Oksentanut toki olen muista syistä, mutta vatsataudin yleensä saavat vain mahan kuralle meikäläisellä.

Kaikenlaista muuta pientä kremppaa on myös ja ärsyttävä yöllä vessassa ravaaminen on myös alkanut. Tästä päättelin, että ehkä neiti on alkanut asettua pikku hiljaa syvälle lantioon lähtökuoppiinsa ja painaa virtsarakkoa ja häpyluuta aika paljon välillä. Pitkään tyyppi viihtyi poikittain ja aloin jo vähän huolestua, mutta onneksi tässä vaiheessa vielä mahtuu muljaamaan asentoa. Seuraava neuvola onkin sitten parin viikon päästä lääkärineuvola ja siellä ainakin ultrataan niin näkee sitten varmasti onko siellä asetuttu oikein päin eli raivotarjontaan. Tämän tyypin kanssa tuo asennon arvioiminen on ollut paljon hankalampaa kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin tunsin neidin pepun tuossa oikean kylkiluun alla ja potkut tuntuivat aina vasemmalla puolella. Mutta pääasiassa kaikki menee ihan hyvin ja kun ottaa rauhallisesti niin pärjää. Neidin kanssa tietenkin on välillä haastavaa kun joutuu nostelemaan, mutta eiköhän tämä tästä. Kiloja ei onneksi ole tullut paljoa ja sokerit on pysyny hyvinä. Navan ympärille on jostain ilmestyny pari arpea, toivottavasti ei tule kauheasti enempää. Olen nyt vähän enemmän rasvaillut.

Kaippa tämä loppu aika tästä hurahtaa nopeasti niin kuin alkukin. Muutama hassu viikko siis enää. Hui!