Synnytyskertomus

Tässä yön pimeinä tunteina, kun kuuntelen huonekaverin kuorsausta ja jostain syystä ei muutenkaan hirveästi väsytä, voi vaikka kirjoitella ylös synnytyksen tapahtumia. Tällä kertaa kokemus oli kyllä täysi 10 tai 10+. Mitään ei jäänyt hampaankoloon ja kaikki meni loistavasti. Synnärille tosiaan saavuttiin neljä jälkeen iltapäivällä keskiviikkona ja kirjattiin sisään, olin käyrillä, kohdunsuu 4 sormelle auki ja vähän kanavaa jäljellä. Sain sairaalakamat päälle ja mentiin saliin odottelemaan. Sen verran tuntui tuossa vaiheessa, että piti puhallella supistusten läpi. Väli oli jotain 7 minuutin paikkeilla edelleen. Sain syömistä ja katselin telkkaria ja välillä puhaltelin. Jossain vaiheessa olin uudestaan käyrillä, ainakin tunnin koska oli vissiin kiirusta eikä kätilö tullut ottamaan pois. Eipä siinä mitään hätää ollut. Joskus 8 aikoihin sain lämpötyynyt ja panadolin, kummastakaan en tuntenut kyllä olevan hyötyä suuremmin ja tyynyistä tuli vain kauhea hiki. Soittelin kätilön paikalle ja aloin tiedustella epiduraalin mahdollisuutta aika piakkoin, sillä supistukset olivat tiheentyneet ja voimistuneet taas hieman. Katsottiin ensin onko edistystä tapahtunut ja aika vähän siinä neljässä tunnissa. 5 cm ja kanava oli hävinnyt. Koitin hetken vielä sinnitellä, mutta sitten todettiin kätilön kanssa, että nyt tai sitten vasta vuoron vaihdon jälkeen tunnin päästä, johon sanoin et nyt kiitos. Se oli hyvä päätös, sillä lääkäri oli juuri menossa nukuttamaan, missä olisi mennyt aikaa myös mutta tulikin ensin laittamaan meikäläisen. Kivut hävisivät vähän ajan päästä lähes kokonaan vain pieni paineentunne oli supistusten aikana. Siinä sitten kävikin niin kuin epäilin, että kun kipu häviää ja rentoutuu homma lähtee etenemään, vaikka kätilö sanoikin että voi hidastua. Siinä miehen kanssa juteltiin ja koitin levätä kun hän katsoi elokuvaa ja olin siinä käyrillä samalla. Uusi kätilö tuli käymään ja sanoi, että puhkaistaan kalvot kun hän tulee takaisin auttamasta. Kymmenen aikoihin kalvot puhkaistiin ja olin siinä kohtaa sitten 9cm auki ja enää jokin pieni reuna edessä. Kätilö lähti ja pyysi soittelemaan kelloa kun alkaa tuntua ponnistamistarvetta. Ei siihen kauaa mennyt kun alkoi tuntua painetta myös takapuolella. Ehkä puolisen tuntia korkeintaan ja sanoin miehelle, että sammuttaa telkkarin ja painaa nappia, neiti tulee nyt. Tunsin selvästi jokaisella supistuksella vauvan tulevan alemmas kanavassa ja välillä tuli myös lapsivettä lorahduksia. Kätilö tuli ja riisuttiin pöksyt ja aloin ponnistamaan. Siihen ei lopulta kauaa sitten mennyt, että neiti oli maailmassa. Syntymäajaksi tuli 22.53. Kaikista kamalinta synnytyksessä on ponnistusvaiheessa pään tulo ja hartioiden, mutta ehkä vielä inhottavampaa kun kätilö käskee odottaa ponnistamista kun auttaa jotain osaa ettei repeisi tai vastaavaa. Se venymisen ym tunne on kauhea, mutta onneksi hyvin lyhytkestoinen. Tällä kertaa homma meni ihan nappiin eikä tarvinnut leikata välilihaa. Pari tikkiä laitettiin, mutta ei mitään suurta vaurioo tullut ja olokin oli aivan eri kuin ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Ainoa ikävä juttu oli, että neiti oli ehtinyt kakkimaan lapsiveteen ja se oli vihreää. Tytsä oli myös kovin limainen ja kätilö sekä lääkäri imivät limaa pois. Imetys lähti silti ihan hyvin menemään ja maito on noussut hienosti. Ehkä vähän turhankin hyvin, sillä tytsä on ollut kovin uninen eikä vielä mahaan paljon mahdu, joten tyhjennys puoli on hidasta. Ajattelinkin tästä keitellä nuo rintapumpun osat ja ottaa suurempia pois ja laittaa pakkaseen. Yhden aikaan yöllä siirryttiin osastolle ja mies lähti kotiin, koska oli aamulla menossa töihin. Eka yö meni ihan ok, nukuttiinkin vähän, mutta toisen yön neiti sitten viihtyi rinnalla ainakin kolmeen saakka ja lopunaikaa kuuntelin taas huonekaverin kuorausta. Olisin kovasti halunnut kotiin jo perjantaina, mutta eivät päästäneet kun oli viimein sokeriseuranta neidillä vielä 2vrk iässä eli viime yönä. Se vähän harmitti, mutta otin sitten levon kannalta. Viime yö meni hienosti, neiti nukkui koko yön niin, että jouduin herättelemään syömään neljän aikoihin. Tänään aamulla kotiuduttiin kymmenen aikoihin. Lääkäri katsoi jo eilen vauvan kunnon ja aamulla aamupalan ja hoitsun tarkastuksen jälkeen päästiin lähtemään.

Vauvaa hakemassa

Täällä sitä ollaan synnärillä ja odotellaan. Eilinen oli vielä yhtä helvettiä hermokipujen kanssa, mutta varmaan hieronta/akupunktioneulat korvassa sekä kinesioteippaus rentouttivat siinä määrin, että homma lähti etenemään. Tänään kaikki hermokivut on ollut poissa. Yöllä jo nukuin aika levottomasti ja muutamia supistuksiakin tuli. Aamuyöstä lähtien kävin vessassa ja suoli tyhjeni useampaan otteeseen. Aamulla seitsemästä lähtien onkin sitten tullut 7-10min välein supistuksia. Neidin vein päiväkotiin ja laitoin miehelle viestiä, että varautuu että tänään tulee lähtö. Samoin laitoin äidille viestiä, että hakee neidin päiväkodista ja anopille ilmoittelin että lapsenvahtia tarvitaan to-pe. Aamupäivä meni ihan ok, tein vähän vielä opiskeluja koneella ja kellottelin välillä supistuksia. Söin ja katselin telkkaria ja puolen päivän aikoihin kävin neuvolassa. Terkka siellä katsoi vähän kohdunsuuta ja sanoi, että on jo kolmelle sormelle auki. Siitä kun kotiuduin, soittelin miehelle että alkaa kotiutumaan ja menin vähän lepäilemään. Supistukset ovat kyllä koko ajan napakoituneet. Synnärille päin lähdettiin kolmen jälkeen kun mies tuli. Olisin varmaan vielä pärjäillyt kotonakin, mutta en halua päätyä tosiaan matkasynnytystilastoihin ja kivunlievityskin olisi ihan kiva, joten parempi ajoissa kuin myöhään. Käyrille pääsin kun tultiin, kirjattiin tietoja ja sisätutkimuksen mukaan noin 4cm auki ja vähän kanavaa jäljellä. Pääsin saliin odottelemaan ja sain vähän syötävää. Mies lähti myös syömään kun vielä on varmasti aikaa. Saa nyt nähdä kuinka kauan tässä vielä menee, saadaanko vauva tälle puolelle masua tämän päivän puolella. Vielä pärjäilen ihan ok vain puhaltelemalla supistusten läpi. Nyt vain odotellaan ja katsotaan miten tilanne etenee.

39+1 ja nivelten löystymisen helvetti

Viimeiset päivät ovat taas vierähtäneet välillä itku kurkussa ja särkylääkkeitäkin on taas mennyt, vaikka ei niistä tunnu apua olevan. Fyysisen kivun lisäksi tuskaa lisää henkinen olo, koska väsymys+kipu on aika hemmetin huono yhdistelmä varsinkin 2,5v uhmaikäisen kanssa. Pinna on siis aivan totaalisen kireällä ja morkkis kaikista hermostumisista aivan valtava. En väitä siis olevani mikään täydellinen äiti, joka ei koskaan hermostu tai korota ääntään, mutta viime aikoina sitä on tapahtunut aivan liikaa eikä lapsi sitä ansaitse. Pyydän kyllä anteeksi aina ja selitän, että äitiin sattuu ja siksi hermostuu niin nopeasti. Usein olen itsekin samalla silmät kosteina. Vaikeahan varmasti tuon ikäisen on sitä ymmärtää, mutta ehkä tästäkin voidaan jotain oppia, ainakin tunteiden näyttämistä ja anteeksi pyytämistä.

Olen niin valmis, että vauva syntyisi. MIKÄÄN ei kuitenkaan viittaa siihen, että niin tapahtuisi lähiaikoina. Harkkasupistuksia on koko ajan. Muutamina öinä joitain kipeämpiä alavatsalla ja selällä, mutta kohdunsuun tilanteesta en tiedä mitään, onko ollut vaikutuksia. Lauantaina saatoin bongata osan limatulppaa, mutta sen jälkeen ei mitään. Olen ollut niin epätoivoinen, että googlasin jopa kotikonsteja synnytyksen käynnistämiseen. Kaikki siivoilut ja lenkkeilyt ym on suljettu pois ihan fyysisestä kykenemättömyydestä. Viime päivien piina alkoi siitä, että perjantaina vointi oli ihan hyvä ja nappasin sitten imurin käteeni. Noh muutama tunti myöhemmin en päässyt taas kävelemään. Ainoat järkevät jutut nyt ehkä olivat nuo akupunktiopisteet, joita voi käyttää ja niitä mies vähän hieroi eilen, mutta ei kyllä vielä ainakaan ollut mitään vaikutusta. Vaikka supistuksia pitäisi saada aikaan tai ainakin vahvistaa epäsäännöllisiä supistuksia ainakin. Tänään soitin epätoivoissani tutulle fysioterapeutillekin ja kyselin onko tässä vaiheessa mitään mitä voisi tuon nivelen löystymisen ja hermokivun kanssa tehdä. Ainoa oikeastaan on tuo kireiden lihasten hieronta kevyesti ja kinesioteippaus. Huomiseksi sitten varasin ajan siihen.

Tuon pinnan kiristämisen lisäksi, kaikkein pahinta on se, että mikään ei auta (paitsi toivottavasti synnytys) ja kaikki mahdollinen vain pahentaa vaivaa. Pelkään oikeasti henkisen jaksamiseni kanssa (fyysinen on jo romuna), jos tämä raskaus venyy paljon yliajalle. Ja oikeasti elämä on aika mahdotonta pienen lapsen kanssa, jos ei pääse edes kävelemään. Olen kuitenkin paljon yksin lapsen kanssa. Eilen itkin pöydän vieressä, koska oli pakko kantaa kaikki tavarat yksitellen yhdessä kädessä, koska toisella kädellä piti koko ajan ottaa tukea jostakin, koska pelkäsin jalan pettävän alta. Tässä vaiheessa myös oikeasti jalan pettäminen ja kaatuminen pelottavat. Juttelin juuri aamulla miehelle, että tässä vaiheessa on hyvä olla jälkiviisas ja todeta, että ehkä olisi kannattanut harrastaa sitä liikuntaa ja vahvistaa lihaksia, jotta nivelillä olisi nyt parempi tuki. Luulen, että ensimmäisen raskauden kohdalla se pelasti minut näiltä vaivoilta. Lisäksi ehkä olisi kannattanut käyttää sitä tukivyötä. Jee, jälkiviisaus. Ei kylläkään auta tässä tilanteessa paskan vertaa... Rakas lapsukainen, voisitko nyt vain tulla jo tälle puolelle mahaa. Äiti ei enää oikein jaksa.