Ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat menneet hienosti. Olin varautunut paljon pahempaan. Odotin isosiskolta enemmän mustasukkaisuutta, mutta vielä ainakin hän on ollut enemmän ihastunut ja ylpeä vauvasta. Olen jopa ollut muutaman yön kahdestaan lasten kanssa, kun mies on ollut työreissuilla ja kaikki on mennyt hyvin. Vauva on ollut täysin erilainen kuin siskonsa. Yhtään yötä en ole vauvan takia valvonut vaan sairaalan yhden yön syömismaratonin jälkeen tyyppi on nukkunut kaikki yöt. Kerran ollaan menty nukkumaan vasta yhden aikoihin kun neiti nukahti ja kakki vuorotellen kolme kertaa ja aina täytyi uudestaan nukuttaa. Mutta tosiaan vauva on todella rauhallinen ja nukkuu paljon ja pitkään ja syö tehokkaasti eikä ole mitään tississä roikkuja niin kuin siskonsa oli. Tämä on varmaan säästänyt myös nännejä ja imetys on ollut tällä kertaa aivan eri kokemus. Esikoisen kanssa meni tuubitolkulla lansinohia, mutta nyt en ole enää sairaalan jälkeen käyttänyt kuin silloin tällöin. Tuttiakin vauva suostuu välillä syömään, toisin kuin siskonsa, joka sitä ei huolinut ollenkaan. En sitä hirveästi tyrkytä, mutta välillä se on ihan hyvä pelastus esimerkiksi kaupassa tai autossa ja saa lisäaikaa ruokailuun hetken. Esikoinen ei myöskään koskaan nukahtanut itsekseen vaan on aina vaatinut nukuttamista. Vauvan taas voi laskea sitteriin tai sohvalle tai sängylle syömisen jälkeen ja tytsä saattaa vain hetken killitellä ja sitten nukahtaa itsekseen. Ja nukkuukin sitten vaikka 3-4 tuntia putkeen. Välillä oli alussa ennen maidon tulon tasaantumista tissit räjähtämässä, kun neiti vain nukkui. Silloin tuli paljon pumppailtua ja sain pakkaseen kivasti maitoa. Imetyksen suhteen olen muutenkin ollut nyt viisaampi, kun tiedän että omaan reilun maidontuotannon ja suihkutissit, joten olen harrastanut samasta rinnasta imettämistä pari kolme kertaa peräkkäin, ettei joka syötöllä tulisi ahmimista ja ilmaa masuun. Tämä on varmasti auttanut, koska tällä neidillä ei paljon pieru/masuvaivoja ole ollut.
Tällä viikolla oli kuukauden vanhan lääkärineuvola ja kaikki oli loistavasti. Painoa oli kertynyt 4530g ja pituutta jo 54,5cm, ei siis ihme, että 50cm vaatteet jo ovat jääneet pieniksi. Neiti on oikein terve ja terhakka tapaus ja itseasiassa alkanut jo hymyilemään takaisin kun hänelle hymyillään. Se hampaaton leveä hymy on niin suloisen näköistä.
Päälimmäisenä tunteena tällä hetkellä on onnellisuus ja toisaalta myös haikeus. Pieni vauva on ollut niin ihana, mutta kasvaa niin kovaa vauhtia. Itselle on välillä iskenyt todellisuus ja ajatus siitä, että en enää koskaan, näillä suunnitelmilla ainakaan, ole raskaana tai saa pitää sitä omaa pientä vastasyntynyttä sylissä. Masuikävää en vielä ole kokenut enkä toisaalta tällä hetkellä kaipaa raskaana olemista, sillä viimeisten viikojen hermokivut ovat vielä liian hyvässä muistissa. Luulen kyllä, että aika kultaa vielä muistot senkin suhteen ja saan jossain kohtaa toden teolla toppuutella vauvakuumetta. Toivon vain, että siitä ei koskaan enää tule vauvankaipuuta, johon ei auta muu kuin oma vauva. Siinä kohtaa voi olla, että menisi miehen kanssa sukset ristiin aika pahasti. Synnytyssalissa vauva rinnalla vitsailin miehelle, että kai sitä vielä kolmas tullaan täältä hakemaan, kun meni niin mukavasti tällä kertaa. Mies ei oikein vitsailustani innostunut vaan oli sitä mieltä, että katsotaan nyt miten pärjätään näiden kahden kanssa ja kun ei oikein ole kolmannelle tilaakaan. (se on kyllä tekosyy, kun on kuitenkin kolme makkaria talossa eikä lapset omaa huonetta välttämättä tarvitse ainakaan ennen teini-ikää). Noh katsotaan, en usko että lisää lapsia on luvassa ainakaan lähivuosina. Luulen, että työelämä kutsuu tämän vauvavuoden jälkeen taas kovasti, tällä hetkellä kun vielä ollaan siinä vauvakuplassa, mutta kyllä arkikin taas nostaa päätään, varsinkin niinä päivinä kun olen kotona kahden lapsen kanssa. Tänään esimerkiksi tuntui olevan aikas rasittavaa, kun yritin siivota ja koko ajan joko vauva tai neiti keskeytti hommat. Isommalla neidillä on myös menossa kuivaksi opettelu ja nyt ollaan oltu reilu viikko ilman vaippaa päivällä. Kolme päivää oli jo täysin kuivia eikä tullu pissavahinkoja, mutta tänään sitten kastui kahdet housut. En tietenkään odottanut, ettei enää ollenkaan tule vahinkoja, mutta kyllä se risoo kun olet monta kertaa sanonut että mene pissalle eikä neiti suostu tai menee jopa vessaan mutta sitten touhuaa siellä jotain ihan muuta mitä pitäisi ja seuraavaksi onkin märät housut. Ehkä se siitä ja edistystä tosiaan on jo huimasti tullut, kun koko kesän tuntui, että mentiin lähinnä takapakkia eikä ilman vaippaa suostuttu edes olemaan.
Luulen, että alan pikkuhiljaa taas lopettelemaan blogin kirjoittelua, kun tämä on muutenkin ollut hieman hitaanpuoleista koko tämä vuoden. Aloitin blogin viime vuonna vauvan yrityksen alkaessa ja siitä oli todella paljon apua viime kesän tuulimunaraskauden käsittelyssä ja uuden raskauden alussa, jolloin sain pelkoja pois mielenpäältä. Arki on kuitenkin aika kiireistä eikä kirjottaminen oikein tällä hetkellä tunnu tarpeelliselta. Saatan jossain vaiheessa tulla kertoilemaan kuulumisia tai sitten piilotan blogin lähiaikoina ja säilytän sitä vain omana päiväkirjanani niin kuin esikoisenkin kohdalla olen tehnyt. Katsotaan...
