Raskaus etenee edelleen hyvin omalla painollaan kaiken muun kiireisen elämän ohella. Maha on niin iso, ettei sitä enää millään vaatteilla piilottele. Töissä tulin kaapista pari viikkoa sitten eikä se ollut ollenkaan niin kamalaa mitä olin pelännyt. Mitään suurempia vaivoja ei ole, vaikka tahtia on hieman tarvinnut hidastaa ettei liikaa ala vatsaa kiristelemään. Jokin iskiastyyppinen vaiva iski vähän aikaa sitten, mutta meni onneksi viikonlopussa ohi. Sokerirasituksessa jäin taas kiinni 0,1 rajan ylityksellä, tällä kertaa paastoarvossa kun viimeksi se oli tunnin jälkeisessä arvossa. Että otti taas aivoon. Ensi viikolla menen hakemaan mittaria. Luulen, että jos olisin syönyt vähän kevyemmin illalla ennen rasitusta niin en olisi jäänyt kiinni nyt ja sekös ärsyttää vielä enemmän. Noh, ei sitä viimeksikään ollut mitään vikaa kotona mitatuissa arvoissa ikinä, joten en ole huolissani. Ärsyttää vain se mittailu.
Vaikka kaikki etenee omalla painollaan siinä sivussa, totta kai vauva pyörii enemmän ajatuksissa nyt kun liikkeet tuntuvat niin selvästi päivittäin. Siinä samalla on iskenyt myös jokin haikeus. Tämä on luultavimmin viiminen kerta kun saan tämän kokea. Toisaalta harmittaa, että aika kuluu niin nopeasti enkä ole sen paremmin ehtinyt kuin uskaltanut nauttia odotuksesta. Toisaalta onhan se vauvakin täällä sitten nopeammin, jos aika tuntuu kuluvan nopeammin. Pidän kuitenkin raskaana olosta ja haluaisin myös nauttia siitä tämän viimeisen kerran. Itse olisin avoin myös kolmannelle lapselle, mutta mies on ollut hyvin ehdoton, että lapsiluku on tässä. Katsotaan nyt, voi olla että omakin mieli muuttuu kahden pienen lapsen kanssa ja työelämä kutsuu taas paljon houkuttelevampana. Myönnän kuitenkin etten ole mikään kotiäiti, joten ehkä se on parempikin niin. Loppuun vielä yksiön asukkaasta käsi poskella.
